28. heinäkuuta 2017

Punaparta 4–6

Suomennoksen puutteessa jatkan Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier'n Punapartaa saksaksi, sillä sarjan Gesamtausgabe löytyi nopeasti. Integraalin toinen osa sisältää kolme albumia, Le Fils de Barbe-Rouge (1963), joka oli ilmestynyt Pilote-lehdessä nimellä Le capitaine sans nom, Défi au Roy (1964) ja Les Révoltés de l'Océane (1965). Le Fils de Barbe-Rouge ilmestyi suomeksi nimellä Vainottu perillinen Zoom-lehdessä 42–48/1974. Olen lukenut tarinan lapsena, mutta mitään erityistä mielikuvaa se ei ole jättänyt. Ehkä siitä syytä, että sarjan neljäs osa siirtyy mereltä maalle. Keskushenkilönä on Eric, joka lähtee peräämään kartanoaan ja tiluksiaan. Sen jälkeen kun Ericin vanhemmat olivat menehtyneet ja poika kadonnut, suvun omaisuus oli päätynyt vieraisiin käsiin. Le Fils de Barbe-Rouge tuo mieleen Charlier'n käsikirjoittaman lännensarjan Blueberry, jonka päähenkilölle ei myöskään tahdo löytyä paikkaa ja joka taiteilee pohjoisen ja etelän välillä. Eric haluaisi palata kaidalle tielle, mutta yritys on tuomittu epäonnistumaan. Apulaisinaan Ericillä on väkivahva Baba ja tietäväinen jalkapuoli Kolmijalka. Charlier punoo Ericin ympärille juonittelujen vyyhdin tavalla, joka tuo mieleen Dumas'n Kolme muskettisoturia. Samalla tarina on hyytävä kuva Ranskan suurta vallankumousta edeltävästä yhteiskunnasta, ja tuntuu, että laiton elämä on lopulta ainoa vaihtoehto. Eric päätyy vangiksi Bastiljiin, ancien régimen epäoikeudenmukaisuuden symboliin, jonka kukistumista Chateaubriand on kuvannut vaikuttavasti muistelmissaan. Lopulta Punaparta onnistuu vapauttamaan poikansa.

Défi au Roy alkaa Punaparran ja Ericin keskustelulla: nyt kumpikin on pelastanut toisen pinteestä, Eric Punaparran Thamesin ponttoonialukselta ja Punaparta Ericin Bastiljista. He eivät enää ole kiitollisuudenvelassa toisilleen. Yhä edelleen Eric tähtää kaidalle polulle. Hän palaa Saint-Malohon ja saa pestin kapteenina, väärän identiteetin turvin, sillä oikeaa nimeään hän ei voi kantaa. Tässä, kuten seuraavassakin tarinassa, tulevat mieleen A. J. Greimasin kerronnalliset analyysit: päähenkilöllä on tarinoissa sekä auttajia että vastustajia. Tässä kertomuksessa itsepäinen Olonnais saa selville, että salaperäinen kapteeni on Punaparran poika. Tuota pikaa kapinan ainekset ovat käsillä, mutta yllättäen alus joutuu algerialaisten merirosvojen kynsiin, ja Eric päätyy orjaksi Pohjois-Afrikkaan. Baban sisaren avulla hän onnistuu pakenemaan, mutta Saint-Malossa häntä odottaa oikeusistuin. Laivapoika, Ericin tärkein auttaja, pelastaa idolinsa kuolemalta, mutta Punaparran poika passitetaan vangiksi marseillelaiseen kaleeriin. Laivanvarustajat tekevät palveluksen Ericille ja onnistuvat lahjomaan polttomerkitsijät, niin että Eric välttyy kaleeriorjien pahamaineiselta leimalta.

Albumin Les Révoltés de l'Océane alussa Eric lähtee soutajana kyntämään Välimerta ja osallistuu taisteluun Osmanien valtakuntaa vastaan. Kaleeri päätyy Peloponnessoksen tuntumaan, jossa ranskalaisten sota-alus ajautuu umpikujaan turkkilaisten alusten painostuksessa. Assosiaatio nostaa mieleeni Cervantesin, joka itse oli orjana Algeriassa ja joka käsitteli Opettavaisissa kertomuksissaan Välimeren itäosan jännitteitä. Tosin Punaparta-sarja sijoittuu 1700-luvun lopulle. Kaleeri joutuu turkkilaisten juonen uhriksi, ja samalla soutajat nousevat kapinaan. Eric on tässäkin luontainen kapteeni, joka tuota pikaa johtaa joukkoja, ensin ulos turkkilaisten saarrosta ja lopulta kreikkalaisen kalastajien turvin eteenpäin. Hämmästyttävää tarinassa on, miten vahvasti kaleeriorjat uskovat Ranskaan ja ranskalaisuuteen. Jokainen heistä on katkerasti taistellut esivaltaa vastaan, mutta lopulta he eivät kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa kuin taistella isänmaansa puolesta. Eric ja hänen miehistönsä saa vihiä turkkilaisten suunnitelmista ja onnistuu välittämään sen perille. Albumin Les Révoltés de l'Océane lopussa Eric on samassa tilanteessa kuin Victor Hugon Kurjien Jean Valjean: hän on entinen kaleeriorja. Mutta Hugon romaanista poiketen Eric onnistuu saamaan armahduksen sekä itselleen että miehistölleen. Edellisen albumin synkkyys on kääntynyt toivoksi: kapina on johtanut oikeudenmukaisuuteen. Aivan kuin Charlier ennakoisi Ranskan suuren vallankumouksen vaikutuksia pienoiskoossa. Tämän tarinan jälkeen on vaikea nähdä, mihin suuntaan Punaparta-sarja oikeastaan kääntyy.

Ei kommentteja: