Koskenlaskijan morsian (1923)

Vuoden 2017 Suomalaisen elokuvan festivaali alkoi komeasti Erkki Karun ohjauksella Koskenlaskijan morsian (1923), johon Kari Mäkiranta oli säveltänyt musiikin. Kun esitys alkoi klo 20, Mikaelinkirkon ikkunoista kajastuivat vielä auringon viime säteet, mutta vähitellen ilta pimeni samalla, kun valkokankaalla nähty draama syveni. Musiikki toimi erinomaisesti, ja moni kohtaus piirtyi nyt mieleen aiempaa vahvemmin: kevään odotus, tukkilaisten tulo, saarnakohtaukset ja erityisesti lopun runollinen laulu, kun rauha on vihdoin koittamassa. Varmaankin musiikki vaikutti siihen, että Koskenlaskijan morsian näyttäytyi nyt erityisen vahvasti tunteiden kavalkadina: Nuottaniemen Iisakin (Konrad Tallroth) suru pojan kuoleman jälkeen, Iisakin tyttären Hannan (Heidi Korhonen) kaipaus Antin (Oiva Soini) lähdettyä Lappiin metsätöihin, Antin kilpakosijan Juhanin (Einar Rinne) mielen järkkyminen koskenlaskuonnettomuuden jälkeen.

Koskenlaskijan morsianta katsoessa on hyvä muistaa, että se oli Erkki Karun ensimmäinen pitkä elokuva ja että suomalaisen näytelmäelokuvan historia oli vielä verrattain nuorta. Tähän nähden Koskenlaskijan morsian on ollut poikkeuksellisen haastava. Mankalan koskien action-kohtaukset purkitettiin kuudella kameralla, mikä oli ennennäkemätöntä Suomessa. Konrad Tallrothin hahmo edustaa elokuvassa pitkää jatkumoa, sillä Tallroth oli ollut kotimaisen fiktio-ohjauksen pioneereja jo 1910-luvulla. Hänen olemuksensa tuo tarinaan aristokraattista karismaa. Vaikuttava on myös Heidi Korhonen Hannan roolissa: Hanna on kotimaisen elokuvan voimanaisia, sillä hänen ohjaamanaan lautta lopulta onnistuu pelastamaan veden varaan jääneet. Elokuvalla on näennäisesti onnellinen loppu, mutta Juhanin kohtalo jää vaivaamaan. Hän on lopulta isänsä pettämä, eikä hänelle ole paikkaa maailmassa, vaikka Hanna onkin hänet pelastanut elävien kirjoihin.