Suuri unelma (1945)

Musiikkielokuvien katsominen jatkuu Charles Vidorin vuonna 1945 ohjaamalla biopic-fantasialla Suuri unelma (A Song to Remember). Sidney Buchmanin käsikirjoitus perustui itävaltalaisen käsikirjoittajan ja ohjaajan Ernst Marischkan tekstiin. Marischka oli jo 1930-luvun alussa kirjoittanut Géza von Bolvárylle puolalaisesta säveltäjästä Frédéric Chopinista kertovan elokuvan Jäähyväisvalssi (Abschiedswalzer, 1934). Hollywoodissa Columbia-yhtiö tarttui aiheeseen toisen maailmansodan loppuvaiheessa: elokuvan voi tulkita sympatian osoitukseksi eurooppalaista kulttuuriperintöä kohtaan. Samalla elokuva esitti Chopinin kansallistunteeseen heräävänä patrioottina, joka uhrautuu isänmaansa puolesta. Tämä kuvaus ei varmaankaan kuulosta erityisen houkuttelevalta, mutta Suuri unelma on lopulta taitavasti ohjattu, ja sen käsikirjoitus pitää yllättävän hyvin otteessaan. Omintakeinen ratkaisu on se, että Cornell Wilden näyttelemä Chopin ei lopultakaan ole keskushahmo, vaan Paul Munin esittämä professori Józef Elsner, Chopinin opettaja, jonka kautta lahjakkaan nuorukaisen elämää seurataan. Elokuvan toinen keskushahmo on Merle Oberonin tähdittämä George Sand, joka vaikuttaa esikuvaansa eteerisemmältä. Elokuvan säveltäjäksi on kreditoitu Miklós Rózsa, joka on punonut taustamusiikkiin hämmentävän määrän Chopinin säveliä.

Vaikka Suuri unelma on Hollywood-elokuva, se on myös vahvasti keskieurooppalainen teos, jo pelkästään siksi, että Hollywood oli etninen sulatusuuni. Itävalta-Unkari tuntuu elävän elokuvan tyylilajissa, mihin varmasti Ernst Marischkan tarina vaikuttaa. Säveltäjä Miklós Rózsan ohella unkarilaisuutta korostaa ohjaaja Charles Vidor, joka oli alun perin budapestilainen Károly Vidor ja ehti palvella Itävalta-Unkarin armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Tarina rakentaa myös erittäin myönteisen kuvan Unkarin lahjasta, Franz Lisztistä, joka soittaa vielä nokturnoa Chopinin kuolinvuoteen äärellä. Suuri unelma päättyy nationalistiseen hurmaan: Chopin, joka on pitkään viihtynyt Pariisin salongeissa nokturnojaan ja masurkkojaan esittämässä, lähtee konserttikiertueelle, ja Vallankumousetydi puhkeaa kukkaansa säveltäjän kannanottona. Samaan aikaan Chopinin ruumis pettää keuhkotaudin kourissa. Sairauden ja julistuksen välinen punos korostaa Chopinin uhriutta poliittisten myllerrysten keskellä.