26. toukokuuta 2015

Berliini 2: Kävely haudoille

Lyhyen Berliinin-matkan aikana pääsin tekemään pienen pyrähdyksen E. T. A. Hoffmannin  (1776–1822) jalanjäljille, ensin Gendarmenmarktille, jonka varrella hän asui, ja lopuksi Kreuzbergiin protestanttiselle hautausmaalle, Friedhof III der Jerusalems- und Neuen Kirchengemeindelle, jonne hän ei tosin enää omin jaloin päässyt... Hoffmannin hautakivessä etukirjaimet ovat E. T. W., Ernst Theodor Wilhelm. A-kirjaimen hän omaksui Mozartin inspiroimana: Amadeus. Hautakivi kuvaa hyvin Hoffmannin uraa. Vainajaa kehutaan tunnolliseksi virkamieheksi, mutta hän oli myös runoilija, säveltäjä ja maalari.

Musiikinhistorian kannalta hautausmaa on erityisen antoisa. Aivan sattumalta törmäsin Carl Tausigin (1841–1871) hautaan. On oikeastaan hämmästyttävää, että viimeinen leposija on täällä, sillä Tausig kuoli 29-vuotiaana lavantautiin Leipzigissa. Huippulahjakas pianisti ja säveltäjä tutustui Franz Lisztiin jo 14-vuotiaana ja Richard Wagneriin kaksi vuotta myöhemmin. Sittemmin Wagner piti Tausigia yhtenä luottomiehistään. Tausig tekikin pianotranskriptioita Wagnerin musiikista, muun muassa vähän ennen kuolemaansa Kaisermarschista, josta Wagner toivoi yhtenäistyneen Saksan kansallislaulua. Toisin kävi. Suhde oli niin läheinen, että Wagner on saanut jättää todistuksensa Tausigista tämän hautakiveen.

Hautausmaan musiikinhistoriallisesti tärkeisiin nähtävyyksiin kuuluu myös Mendelssohnien suku- tai perhehauta. Lähekkäin toisiaan ovat Felix Mendelssohn (1809–1847) ja tämän sisar Fanny Hensel (1805–1847). Vasta hautakivien äärellä huomaan, miten nuorena molemmat kuolivat, Felix 38-vuotiaana, Fanny 41-vuotiaana. Fanny menehtyi toukokuussa 1847, Felix saman vuoden marraskuussa. Euroopan hullun vuoden mullistuksia he eivät enää nähneet.

Ei kommentteja: