Berliini 1: Jevgeni Onegin Deutsche Operissa

Berliinin Deutsche Operissa on pyörinyt Götz Friedrichin ohjaus Pjotr Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin vuodesta 1996 lähtien. Sunnuntaina 24. toukokuuta 2015 oli vuorossa 45. esitys. Tšaikovskin ooppera sai kantaesityksensä jo vuonna 1879. Puškinin runoelmaan perustuvassa teoksessa on kolme näytöstä ja yhteensä seitsemän kohtausta. Kun Puškinin teos alkaa Jevgeni Oneginin kuvauksella, Tšaikovskin oopperan alussa fokuksena on lähes tšehovilaisen tuntuinen kuva maaseudun säätyläiskartanossa elävistä neidoista, jotka kaipaavat rakkautta. Puškin aloittaa kuvaamalla pietarilaista dandyä Oneginia, jonka elämän täyttävät tanssiaiset, konsertit ja flirttailu. Oopperan valmistuessa Tšehov oli vasta 19-vuotias, joten mielikuvani on syntynyt enemmän ohjauksen, ja varsinkin, ensimmäisen kohtauksen pohjalta. Toisaalta, aikalaiset ovat tunteneet  Puškinin tarinan läpikotaisin, jolloin libretto on voinut olla elliptisempi. Tämä taas antaa mahdollisuuden tarinan novellistiselle käsittelylle. Tätä novellistisuutta tukee mielestäni se, että Friedrichin ohjauksessa väliaika on keskellä toista näytöstä, tanssiaiskohtauksen jälkeen.

Berliinin esityksen näyttämökuvan on toteuttanut Andreas Reinhardt, joka on tehnyt ensimmäisestä kohtauksesta valkoisen: kesäisen hellepäivän pysähtynyt tunnelma hallitsee. Toinen näytös tapahtuu Tatjanan huoneessa, ja tunnelma on melkein goottilainen. Huone kohoaa korkeuksiin, ovet ovat kapeita ja kattoa hipovia, ja tyhjä tila tuntuu painostavalta. Tanssiaiskohtauksen alussa seurapiiri on jähmettynyt, kunnes se äkisti puhkeaa eloon. Götz Friedrichin parhaimpia oivalluksia on ollut väliajan sijoittaminen toisen näytöksen keskelle, jolloin Lenskin kuoleman ja kolmannen näytöksen draaman välille syntyy vahvempi kytkentä. Itse asiassa kolmannen näytöksen alussa Onegin ei ole yksin balettikohtausta katsomassa. Välissä on verho, ja tanssi tuntuu tapahtuvan toisessa todellisuudessa. Oneginin vieressä tuolilla retkottaa kuollut Lenski, joka ei siis piinaa surmaajaansa vain henkisesti vaan on konkreettisesti läsnä. Loppukohtaus Tatjanan ja Jevgenin välillä on napakka mutta kouraiseva, ja klassisen tragedian tuntu on vahva, kun Jevgeni huomaa menettäneensä onnensa lopullisesti ja syöksyy näyttämön korkeiden ovien kautta kaukaisuuteen.

Sunnuntain esityksessä orkesteria johti Alexander Vedernikov. Larinana lauloi Karan Armstrong, jonka rooli oli, onneksi, pieni. Muut laulajat onnistuivat erinomaisesti, Etienne Dupuis Oneginina, Nicole Car Tatjanana, Jekaterina Sergejeva Olgana, Grigori Vasiljev Lenskinä ja Ante Jerkunica ruhtinas Gremininä.