Monista Mainzin-matkoista huolimatta en ole aiemmin käynyt Reinin toisella puolella Biebrichissä, jonne pääsee kätevästi linja-autolla Mainzin rautatieasemalta. Nykyään Biebrich on Wiesbadenin osa, mutta 1800-luvulla se oli itsenäinen kaupunki, jonka ytimessä oli Nassaun herttuoiden 1700-luvulla rakennuttama linna. Reinin rannalle rakennetun linnan takana avautuu laaja puisto, jonka korkeat jalopuut varjostavat pitkiä käytäviä. Richard Wagner, joka elämänsä aikana majaili eri puolilla Eurooppaa, Riiasta Pariisiin ja Lontoosta Venetsiaan, asui tovin myös Biebrichissä. Tosin ajanjakso jäi lyhyeksi, sillä Wagner muutti kaupunkiin helmikuussa 1862 ja jo saman vuoden marraskuussa hän vaihtoi paikkakuntaa. Osoite oli Rheingaustraße 137, joka on aivan Reinin partaalla. Omaelämäkerrassaan Wagner kertoo:
”Lopulta päätin asettua ensin asumaan Europäischer Hofiin Biebrichiin ja jatkaa etsimistä. Minulle oli tärkeintä asua paikassa, missä ei olisi mitään häiritseviä ääniä ja päätin lopulta vuokrata pienen mutta tarkoituksiini sopivan huoneen uudesta kesäasunnoksi tarkoitetusta talosta, jonka arkkitehti Frickhöfer oli juuri rakennuttanut aivan Reinin rannalle. Voidakseni kalustaa sen minun oli odotettava huonekalujani Pariisista. Ne tulivat, ja sain ne haltuuni Biebrichin tullivarastosta suunnattoman vaivalloisesti ja kalliisti. Otin sieltä ensin vain kaikkein tarpeellisimman.”
Wagnerilla oli Mainzin ja Wiesbadenin seudulla paljon ystäviä. Erikoisimpia heistä oli nuori Wendelin Weissheimer (1836–1910), säveltäjä, kapellimestari, esseisti ja kriitikko. Vuonna 1862 Weissheimer oli vasta 24-vuotias ja kamppaili päästäkseen taiteelliselle uralle. Tuossa vaiheessa Weissheimer oli jo kiinnitettynä Mainziin kapellimestariksi. Wagner kertoo:
”Biebrichissä tapasin useammin Wendelin Weissheimeria, johon olin aikaisemmin tutustunut vain pintapuolisesti. Hän oli kotoisin Osthofenista, rikkaan maanviljelijän poika, joka isänsä ihmeeksi ei suostunut luopumaan musiikinharrastuksestaan. Hän toivoi, että tutustuisin hänen isäänsä ja taivuttelisin tämän päästämään poikansa taiteilijan ammattiin. Teinkin retkiä seudulle, ja tutustuin nuoren Weissheimerin taitoihin orkesterinjohtajana. Sitä varten minun oli käytävä katsomassa Offenbachin
Orfeus, sillä vaatimattomalle paikalle Mainzin teatteriin kiinnitetty Weissheimer ei ollut saanut sen parempaa johdettavaa. Olin todella kauhuissani, kun Weissheimeria kohtaan tuntemani sympatia oli saanut minut alentumaan siinä määrin, että olin suostunut olemaan läsnä tässä hirveässä esityksessä. Kesti kauan ennen kuin lakkasin osoittamasta Weissheimerille, kuinka loukkaantunut olin.”
Paljon myöhemmin, Wagnerin kuoleman jälkeen, Weissheimer oli yksi monista mestarin elämänvaiheiden muistelijoista. Hän julkaisi vuonna 1898 teoksen
Erlebnisse mit Richard Wagner, Franz Liszt und vielen anderen Zeitgenossen, jossa kommentoidaan muun muassa Wagnerin uhkapeliharrastusta. Biebrich oli aivan kylpylöistään ja kasinoistaan tunnetun Wiesbadenin kyljessä, ja epäilemättä kaksikko nähtiin myös ruletin ääressä. Tosin omaelämäkerrassaan Wagner antaa ymmärtää nuorempana harrastaneensa uhkapeliä, mutta vuonna 1862 hän oli jo 49-vuotias ja osasi vastustaa kiusauksia.
Biebrichin aikana Wagner tutustui myös kustantaja Schottin luona järjestetyillä illallisilla Mathilde Maieriin (1833–1910), jonka kanssa kirjeenvaihtoyhteys säilyi toistakymmentä vuotta. Koska Wagner saneli
Mein Lebenin Cosimalle, hän ei kovin yksityiskohtaisesti voinut kuvata ihastustaa Mathildeen. Näin Wagner toteaa:
”Schottit järjestivät Mainzissa suuren illanvieton, jossa tutustuin uuteen, miellyttävään henkilöön. Hän oli Mathilde Maier, jonka rouva Schott oli järjestänyt illallisella pöytätoverikseni hänen ”viisautensa” vuoksi, kuten rouva asian ilmaisi. Älykkäänä ja aitona hän erosikin edukseen koko muusta seurueesta. Hänellä oli miellyttävän varma käytös, ja hän puhui Mainzin murretta, vaikka ei muuten lausunutkaan mitään erityisen merkittävää.”
Wagnerin muistelmien ihmiskuvaus on pakoitellen melko raadollista, sarkastistakin. Biebrichissä hän sattui asumaan aivan Nassaun herttuan naapurissa. Itse asiassa juuri tähän aikaan Wagner kuulosteli ruhtinaiden kiinnostusta toimia mesenaattina, ja nähtävästi Nassaun herttua karsiutui välittömästi mahdollisten tukijoiden joukosta:
”Olin niin hyvässä mielentilassa, että uskalsin käydä tapaamassa Nassaun herttuaa. Hän oli naapurini, ja olin tavannut hänet niin usein yksinäisillä kävelyretkilläni puistossa, että pidin sopivana esittäytyä hänelle. Valitettavasti ei seuranneesta keskustelusta ollut minulle juurikaan huvia. Olin törmännyt hyvin rajoittuneeseen vaikkakin hyväntahtoiseen henkilöön, joka pyyteli anteeksi jatkuvaa sikaarinpolttoaan, koska ei voinut olla ilman. Muuten hän julistautui italialaisen oopperan kannattajaksi, minkä sydämestäni hänelle soin.”
Wagnerin kävelyretket linnan puistossa jäävät
Mein Lebenistä vahvasti mieleen. Puutarhassa oli raunioitunut rakennus, joka viehätti taiteilijan silmää. Mikä olisikaan kuvannut Wagnerin keskeneräistä elämäntyötä paremmin kuin raunio, josta uutta luova taide kohoaisi. Wagner arveli rakennuksen sopivan työtilakseen, mutta ystävät onnistuivat vakuuttamaan, ettei kosteassa ja kolkossa talossa työskentelystä voisi koitua mitään hyvää. Ympäristön tarjoamasta inspiraatiosta vahvimmin nousee esiin itse Rein, jonka varrelle Wagner oli epäilemättä tietoisesti hakeutunut. Muistelmissaan hän antaa ymmärtää, että nimenomaan joki antoi innoituksen
Nürnbergin mestarilaulajien alkusoitolle. Biebrichissä
Mestarilaulajien valmistuminen lähti etenemään vaudikkaasti. Monessa yhteydessä Wagner viittasi myöhemminkin kaupunkien meluisuuteen. Biebrichissä tätä hälyä ei ollut. Oli vain majesteettinen Rein:
”Eräänä iltana katselin parvekkeeltani kaunista auringonlaskua ja ihailin 'kultaista' Mainzia, jonka ohi Rein virtasi majesteettisena ja valossa loistaen. Äkkiä oli sisäisten silmieni edessä aivan selkeänä
Mestarilaulajien alkusoitto, joka oli syntynyt ikävämpinä aikoina ja jäänyt kypsymään mieleeni. Aloin heti kirjoittaa alkusoittoa muistiin täsmälleen sellaisena kuin se nyt on partituurissa käsittäen kaikki draamani päämotiivit. Sitten jatkoin eteenpäin ja siirryin järjestyksessä seuraaviin kohtauksiin.”
(Sitaatit teoksesta Wagner, Richard:
Elämäni. Suomennos Saila Luoma. Faros-kustannus, Turku 2002.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti