”Vain tanssien minä taidan ilmaista korkeimpien asioiden vertauksen.” Näin kirjoitti Friedrich Nietzsche, mikäli muistan oikein Hannu Riikosen 80-luvulla pitämää luentokurssia. Tanssi ja ruumiillisuus ovat olennaisia myös tuoreelle Kolmas tila -teatteriryhmän Nietzsche-tulkinnalle.
Berg Heil! Nietzscheläisiä vaelluslauluja alkaa kehollisena kokemuksena ja kuljettaa katsojan 1880-luvulta 1930-luvulle, Saksan historian taitekohtien läpi. Seppo Parkkisen käsikirjoitus ja Juha Malmivaaran ohjaus olivat innostava, mieleenpainuva kokemus, ei ainoastaan Friedrich Nietzschestä vaan hänen merkityksestään, jota sisar Elisabeth Förster-Nietzsche oli keskeisesti muovaamassa. Nelituntista esitystä katsoessa tuntui, että tästä teoksesta saisi myös erinomaisen oopperan, ja oopperallinen muoto sopisi siksikin, että Friedrichin ja Elisabethin tarina koskettaa läheisesti Richard Wagnerin elämää ja merkitystä. Friedrich oli Wagnereiden sydänystävä, perhetuttu, ja nuori filosofi koki Richardin isähahmokseen. Ihailua seurasi rankka irtiotto, Nietzschen pureva Wagner-kritiikki, johon palataan vieläkin yhä uudestaan. Toinen kontakti Wagneriin on wagnerismi, jonka vanaveteen myös Elisabeth ajautui, sillä hänen puolisonsa Bernhard Förster oli kiihkeä Richard Wagnerin kannattaja. Törmäsin Försterin nimeen ensimmäisen kerran tehdessäni väitöskirjaa Saksassa lukuvuonna 1988–89. Kävin parikin kertaa Bayreuthin Wagner-arkistossa tutkimassa lähteitä, ja käsiin osui Försterin teos
Parsifal-Nachklänge, yltiöpäisen innostunut pohdinta Wagnerin viimeisestä oopperasta
Parsifal, jota Förster oli käynyt katsomassa Bayreuthin kantaesityksessä 1882.
Parsifalin esityksessä kasvisruokailijoille oli oma pöytänsä, ja viimeisinä vuosinaan Wagner tunnettiin eläintensuojelun kannattajana. Eipä aikaakaan, kun Wagner-arkistossa tuli vastaan yhtä ja toista Bernhard Försteriin ja Elisabeth Nietzscheen liittyvää, muun muassa Elisabethin vuonna 1891 kokoama teos pariskunnan Paraguayhin perustaman Nueva Germania -siirtokunnan kohtalosta. Unelma vegetaristisesta saksalaisesta koloniasta jäi haaveeksi, kun Bernhard teki itsemurhan San Bernardinossa 1889. Samaan aikaan Friedrich Nietzsche oli henkisesti romahtanut Torinossa, ja Elisabeth sai veljensä jäämistön vaalimisesta uuden elämäntehtävän.
Berg Heil! ulottaa tulkintansa 1900-luvulle: Friedrich menehtyy elokuussa 1900, Zarathustra asetetaan ensimmäisessä maailmansodassa nationalismin palvelukseen ja tarina päättyy Elisabethin kuolemaan 1935.
Berg Heil! loppuu huikeaan, lähes uusmaterialistiseen apoteoosiin, jossa alun kehollisuus palaa vahvasti. Dervissin tanssi, luomisen jatkuva liike, jää katsojan mieleen sellaisena Nietzschen sanomana, joka yltää tähän päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti