Wieniläisverta (1942)

Willi Forstin ohjaama – ja yhdessä Ernst Marischkan ja Axel Eggebrechtin käsikirjoittama – Wieniläisverta (Wiener Blut, 1942) esiintyy filmografioissa usein operettina, mutta sitä voisi pikemminkin kutsua romanttiseksi komediaksi, joka on sijoitettu historialliseen ympäristöön. Tarina pohjautuu väljästi Johann Strauss nuoremman operettiin Wieniläisverta, mutta musiikkia siinä on lopulta suhteellisen vähän, lukuun ottamatta näyttävää varttitunnin mittaista tanssiaiskohtausta ja lopun karusellikohtausta. Aivan kuten Straussin operetissa, tässäkin kuvataan pienen saksalaisen ruhtinaskunnan Reuss-Schleiz-Greizin lähettilästä, joka puolisoineen saapuu iloluontoiseen Wieniin. Forstin ja käsikirjoittajien oivallus on ollut sijoittaa tapahtumat Wienin kongressin aikaan. Samalla tarinaan punoutuu poliittinen juoni: ruhtinaskunta on ajautumassa Baijerin osaksi, mutta romanttiset seikkailut pelastavat itsenäisyyden.

Wieniläisverta käynnistyy alkutekstejä edeltävällä näkymällä alkemistin kammioon, jossa pitkänenäinen tohtori kaikesta päätellen sekoittaa koeputkessaan wieniläisverta. Hän ottaa esiin viisi pulloa, joissa lukee Humor, Leichtsinn, Herz, Historie ja Musik. Musiikkia menee isompi lorahdus, minkä jälkeen elokuva käynnistyy. Ensimmäisessä kohtauksessa wieniläinen palvelusväki varautuu Knöpfelin (Hans Moser) johdolla vastaanottamaan vieraat, kreivi Wolkersheinin (Willy Fritsch) ja tämän puolison kreivitär Melanien (Maria Holst). Romanttisen pääparin vastapainona ovat koomiset palvelijat, ja Hans Moserin roolisuoritusta täydentää loistava Theo Lingen kreivin Jean-lakeijana. Elokuva saa screwball-komediamaisia piirteitä, kun vakava kreivi ei suostu tanssimaan, mutta heti kreivittären lähdettyä tätinsä luo Badeniin hän nappaa näyttelijätär Liesl Stadlerin (Dorit Kreysler) opastajakseen. Eipä aikaakaan, kun kreivitär palaa, syöksyy mukaan tansseihin ja tutustuu Baijerin kruununprinssi Ludvigiin (Fred Liewehr). Parisuhdedraama tiivistyy tanssiaisiin, ja muhevaan laulukohtaukseen liittyy vahva suomalaiselementti. Lea Piltti oli valittu Wienin valtionoopperan ensimmäiseksi koloratuurisopraanoksi vuonna 1939, ja hän lainasi äänensä Lieslille.

Wieniläisverta on nautittavaa katsottavaa, sujuvaa komediaa, mutta samalla se herättää kysymyksiä. Willi Forst totesi haastattelussa vuonna 1963, että Anschlussin jälkeen hän pyrki tekemään yhä itävaltalaisempia elokuvia, jonkinlaisena kätkettynä poliittisena siirtona. Romanttisen pehmeyden ja lempeyden alla onkin poliittinen tarina siinä mielessä, että Wienin kongressissa piskuista Reuss-Schleiz-Greizia ollaan sulattamassa Baijeriin. Toisin kuin Itävalta vuonna 1938, Reuss-Schleiz-Greiz säilyttää itsenäisyytensä. Toisaalta Wieniläisverta kuvaa itävaltalaista ja saksalaista kulttuuria täydessä yhteisymmärryksessä. Elokuvan alussa erilaiset aksentit toimivat komediallisuuden lähteenä, mutta loppukohtauksessa Knöpfel ja Jean kaulailevat Praterin karusellissa. Elokuvan päättyessä kaikki wieniläistyvät, eikä Wolkersheinin kreivikään enää halua palata kotimaahansa.