Portti ikuisuuteen (1980)

Criterion on julkaissut bluray-levyn Michael Ciminon kiistellystä westernistä Portti ikuisuuteen (Heaven's Gate, 1980). Ohjaajan nimikirjoituksella varustettu kansi kertoo siitä, miten traumaattinen tuotantohistoria eepoksella on. Cimino sai maineen mahdottomana tuhlarina, maanisena perfektionistina, ja nyt uudella editiolla on ohjaajan siunaus kanteen painetun allekirjoituksen muodossa. Mukana on lisämateriaalilevy, jossa Cimino itse kertoo projektin taustoja. Nyt kun elokuvaa katsoo, se tuntuu ehjältä kokonaisuudelta, eikä 216 minuuttia tunnu hukkaan heitetyltä ajalta. Hehkutettu teräväpiirto ei kuitenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Harmi. Kun elokuva aikanaan nähtiin valkokankaalla, mieleen jäi Vilmos Zsigmondin häikäisevä kuvaus. Vaikka pikseleitä on nyt käytössä enemmän kuin kotitallenteissa koskaan, kuva jää monin paikoin rakeiseksi. Osaltaan tähän vaikuttaa liikkuvan kameran käyttö, joka paljastaa digitoinnin ongelmat armottomasti. Silti monet näköalat ja kompositiot ovat vaikuttavia, eikä tekninen taso lopulta haittaa katsomista mitenkään. Vahva visuaalinen ajattelu on tärkeämpää: erityisesti jää mieleen avaruuden tuntu, tilallisuus. Myös kohtausten orkestrointi toimii, varsinkin jaksossa, jossa James Averill (Kris Kristofersson) saapuu Casperin kaupunkiin Wyomingiin. Väkeä liikkuu joka suuntaan, dialogien taustat ovat mietittyjä ja kerrostuneita, näyttämökuva suurellinen. Realismin tuntua antaa piipuista tupruava savu, joka vihjaa kulissien takana kuhisevasta elämästä.

Portti ikuisuuteen tuo monella tapaa mieleen Ciminon Kauriinmetsästäjän (The Deer Hunter, 1978), varsinkin yhteisöllisyyttä korostavissa joukkokohtauksissa, jotka tällä kertaa ovat jos mahdollista edeltäjäänsä mittavammat. Aloitusjakso Harvardissa on aivan kuin Kauriinmetsästäjän viimeinen yhdessäolo ennen kaoottisen helvetin alkua. Samantapainen utooppinen yhteisöllisyys häivähtää hetkeksi, kun siirtolaiset kokoontuvat tanssiaisiin ”Heaven's Gate” -nimiseen saliin, vain hieman ennen karjankasvattajien toimeenpaneman kansanmurhan alkua. Portti ikuisuuteen on hyytävän antikapitalistinen tulkinta Yhdysvaltain historiasta, vaikka paradoksaalisesti itse elokuva oli järkyttävää tuhlausta. Mutta, kuten Kris Kristofersson toteaa lisämateriaalissa, nyt vuosikymmenien jälkeen olisi syytä unohtaa ja katsoa elokuvaa sen omilla ehdoilla, taideteoksena, itsenäisenä tulkintana.