Willi Forstin ensimmäiset ohjaukset olivat epookkielokuvaa, mutta vuonna 1936 valmistunut Allotria on pesunkestävä moderni komedia. Forstin ja Jochen Huthin nokkela käsikirjoitus tuo mieleen Hollywoodin screwball-komediat, mutta niihin nähden Allotria on varhainen. Visuaaliset ideat ja kerronnan katkaisevat fantasiat tuovat mieleen myös Preston Sturgesin, mutta Sturgesinkin loiston aika oli vasta edessäpäin. Ehkäpä Forstin elokuvassa on ripaus René Clairin 30-luvun alun komedioiden kokeilevuutta. Allotriassa on uudelleenavioitumiskomedian piirteitä, mutta lopulta sukupuolten välisten suhteet muodostavat vieläkin monimutkaisemman vyyhdin. Elokuva alkaa valtameriristeilyllä, orkesteri soittaa hittikappaletta ”Blinde Kuh”, ja vaikka alkutekstien kuva viittaa sokeaan lehmään, nimi tarkoittaa sokkoleikkiä. Eräänlaista aikuisten sokkoleikkiä elokuva kuvaakin. Laivalla Philipp (Adolf Wohlbrück, myöhempi Anton Walbrook) kohtaa tuntemattoman neidon, Violan (Renate Müller), ja ihastuu parantumattomasti. Hän on jo aikeissa kosia, kunnes mieleen nousee tulevaisuusvisioita vauhdikkaasta avioliitosta. Samaan aikaan maissa David (Heinz Rühmann) on menossa naimisiin Gabyn (Jenny Jugo) kanssa. Tarinan kolmas nainen on Aimée (Hilde Hildebrand), joka on ollut sekä Philippin että Davidin rakastajatar. Eipä aikaakaan kun Viola, joka sattumalta on Gabyn ystävätär, saa Philippin uskomaan olevansa Davidin vaimo…Allotria on ehdottomasti 1930-luvun modernin komedian unohdettuja helmiä. Forst tehostaa nopeasanaista ja yllätyksellistä huvinäytelmää omintakeisilla visuaalisilla ideoilla, yhdistämällä mukaan nopeutettua kuvaa ja kelaamalla välillä tapahtumia taaksepäin. Jotta modernius olisi tarpeeksi sähäkkää, David on tietysti ralliautoilija, joka käy vielä voittamassa Monte Carlon ajot matkallaan vaimoaan pelastamaan. Loppu huipentuu kolmeen avioliittoon, kun Gabyn isä nai yksin jääneen Aiméen. Huh. Voin suositella lämpimästi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti