Kaupungin valot (City Lights, 1931) on Charles Chaplinin uran huipentumia, joka syntyi mykkä- ja äänielokuvan taitekohdassa. Chaplinilla oli vaikeuksia siirtyä äänielokuvaan, mutta on oikeastaan onnekasta, etteivät paineet vielä Kaupungin valoissa ohjaajaa rasittaneet. Itse asiassa elokuvan tekeminen kesti yli kolme vuotta, ja maailma ehti prosessin aikana muuttua ratkaisevasti. Toisaalta Kaupungin valoista tuli äärimmäisen harkittu ja viimeistelty kokonaisuus. Legendaarinen on tarina kulkurin ja sokean tytön (Virginia Cherrill) ensikohtauksesta, jota Chaplin teki sinnikkäästi uudelleen ja uudelleen, ja filmiä paloi runsaan kolmen sadan otoksen verran. On oikeastaan erityisen kiinnostavaa, että äänielokuvan kynnyksellä Kaupungin valot korosti voimakkaasti äänen sijasta katsetta. Kulkuri tutustuu sokeaan kukkaistyttöön, joka puolestaan luulee tätä vauraaksi hyväntekijäksi. Kulkurin avulla sokea saa näkönsä takaisin.
Jos Sofokleen Oidipuksessa päähenkilö näkee vasta tultuaan sokeaksi, Kaupungin valoissa hyvyyden voi nähdä tai aistia, vaikkei näkökykyä olisikaan. Kaupungin valojen loppukohtaus on elokuvahistorian vaikuttavimpia. Kulkuria on syytetty varkaudeta, ja hän palaa vankilasta kurjemman näköisenä kuin koskaan. Yhtäkkiä hän näkee tytön kukkakaupan näyteikkunan takana. Kulkurin surkea olemus ei kätke hänen sisintään, ja lopulta totuus valkenee. Kosketus ja ääni puhuvat rehellisemmin kuin katse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti