Historian mustat aukot

Connie Willis julkaisi vuonna 1987 novellin "The Schwartzschild Radius". Tarinan päähenkilö on suhteellisuusteorian kehittäjiin kuulunut Karl Schwartzschild (1873-1916), joka ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä yrittää lähettää viestiä juoksuhaudastaan Albert Einsteinille. Schwartzschildiä pidetään mustan aukon teorian kehittäjänä. Willisin nerokas ajatus on, että vuonna 1916 juoksuhauta oli eräänlainen musta aukko, joka nieli kaiken energian ja josta ei enää saanut yhteyttä ulkomaailmaan.

Itse asiassa historia on täynnä mustia aukkoja, aiheita, ympäristöjä ja tilanteita, jotka ovat nielleet tietonsa tai viestinsä. Historioitsijan täytyy tähtitieteilijän tavoin päätellä mustan aukon olemassaolo ympäristön perusteella, vihjeiden ja johtolankojen varassa. Willisin novelli tuli mieleen, kun viime viikolla keskustelimme seminaarissa mielisairaalasta historiallisena ympäristönä. Potilaat kirjoittivat kirjeitä kotiin, mutta kaikki viestit pysähtyivät sairaalan porteille. Sairaalan oloista ja hoitomenetelmistä ei saanut päästää tietoja julkisuuteen.

Historian näkymättömyys voi syntyä myös siitä tavasta, jolla jälkipolvet kohtelevat arvottomana pitämäänsä kulttuuria. Suomalaisesta autonomian ajan näytelmäelokuvasta ei ole säilynyt ainoatakaan teosta kokonaisena nykypäivään. Ensimmäisiä fiktioelokuvia ei pidetty säilyttämisen arvoisina, ja hauraat nitraattiselluloosafilmit tuhoutuivat aikojen saatossa. Musta aukko tulee kuitenkin näkyväksi, kun tietoja suomalaisesta tuotannosta verrataan ympäröivään kosmokseen, venäläisen ja skandinaavisen elokuvan perinteisiin, tai siihen, mitä tapahtui aiemmin ja myöhemmin. Eikö se mitä tapahtui autonomian ajan alussa ollut menneen mahdollistama?

Jos historiakuva on täynnä mustia aukkoja, se on myös tulvillaan kiintotähtiä, historiallisia ilmiöitä, jotka ovat oikeastaan itse synnyttäneet tulkintansa - vaikka tätä kohteen ja tutkimuksen kiinteää yhteyttä ei aina osatakaan nähdä. Myöhemmät historioitsijat vain toistavat ja vahvistavat sitä, mitä aikalaiset sanoivat. Täytyykö menneisyyttä aina uskoa? Miksi renessanssi olisi uudestisyntymä, vaikka Giorgio Vasari niin väittikin?