Nukahteleva kulttuuri

Kirjoitin 2.9.2005 Turun Sanomiin kolumnin, jota en voi olla laittamatta tähän. Yliopistokeskustelussa argumentteja ja tunteen paloa useammin toistuvat sellaiset sanat kuin UPJ ja laadunvarmistus, tehostaminen ja tulospalkkaus. Taidamme elää narkoleptisessa maailmassa, jossa unen ja valveen raja on tavoittamattomissa...

Nukahteleva kulttuuri

Viime keväänä 2005 Jari Sarasvuo julkaisi kirjan Huomiotalous, joka ammensi aineistonsa paitsi tosi-tv-sarjasta Diili ennen kaikkea luovaan talouteen liittyvistä kiihkeistä odotuksista. Sanoma oli yksinkertainen: se, joka kerää asiakkaiden – yleisön – huomion, kääntää myös rahavirtojen suunnan. Epäilemättä uusi avainkäsite voi murtaa muureja ja avata tuoreita näköaloja, mutta samalla kun ”huomiotalous” jäsentää talouden logiikkaa, se on itsessään tuote, huomion kerääjä. Huomiotalous menee kaupaksi nyt, kun innostus luovaan teollisuuteen ja kulttuurialojen menestykseen on suurimmillaan – ja usko jo vanhahtavan informaatioteknologian loistavaan tulevaisuuteen hiipumassa.

Mutta onko tämä ratkaiseva käänne?

* * *

Vaikka itse uskonkin, että luovuudella on olennainen merkitys hyvinvoinnin rakentamisessa, on vaikea nähdä, että olisi kyse epookkien taitteesta. Pikemminkin ”huomiotalous”, samaan tapaan kuin ”merkitystalous” tai Richard Floridan propagoima ”luova luokka”, on itsessään taloudellinen hyödyke, myyntituote, joka on tarkoitettu nopeaa kulutusta varten. Viiden vuoden kuluttua sitä tuskin muistetaan. Kuka enää puhuu ”hallitusta rakennemuutoksesta” tai ”sisäisestä sankarista”? Tällä hetkellä ”tietoyhteiskunta” ja ”sisältötuotanto” herättävät jo vaivautuneen nostalgisia tunteita. Miten käy ”osaamiskeskusten” ja ”laadunvarmistuksen”?

Huomiotaloutta voi kutsua henkiseksi kerskakulutukseksi. Tiettynä hetkenä uusi avainkäsite näyttää jäsentävän maailmaa uudella tavalla. Se syrjäyttää aikaisemman filosofian, sisäistetään kritiikittömästi, koska vanhat ajatukset tuntuvat loppuunkalutuilta, ja tyhjennetään tuota pikaa. Tietysti tämäkin on luovuuden muoto: nykypäivänä hyviä ideoita tuhlataan ja heitetään romukoppaan enemmän kuin koskaan.

* * *

Jos itse joutuisin keksimään nykypäivän maailmaa jäsentävän avainkäsitteen, kutsuisin 2000-luvun alkua narkoleptisen kulttuurin ajaksi. Aivan kuin yhteiskunta eläisi katkeilevien tietoisuuden tilojen maailmassa; hetkeksi siirrytään unikuvaan, joka tempaa mukaansa sataprosenttisesti, mutta yhtäkkiä uni haihtuu ja arjen tyhjältä tuntuvat rutiinit palaavat tilalle. Oikeastaan käsite sopisi hyvin sarasvuolaisen huomiotalouden rinnalle. Mikä muu olisi parempi vastinpari hektisen talouselämän ja nopeasti muuttuvien trendien edellyttämälle valppaudelle kuin väistämätön torkahtelu? Mutta nukahdus ei tässä merkitsekään levähdystä tai pakoa vaan kiihkeää myötäelämistä päivänkohtaisen avainkäsitteen mukana.

Talous- ja organisaatiofilosofian narkolepsiaan liittyy myös kiihtyvä kallistuminen kohti tulevaisuutta. Unikuvat ovat visioita, joiden toteutumisen oletetaan edellyttävän vankkaa uskoa – sillä tulevaisuus, ja sen tuoma vauraus, rakennetaan vain varauksettoman heittäytymisen keinoin.

Nukahtelevaa kulttuuria luonnehtivat yllättävät, surrealistiset muistinmenetykset. Suomalaiset, jotka vielä vuosikymmen sitten suhtautuivat huvittuneesti itänaapurin aikanaan suosimiin keskuskomiteoihin ja neuvostoihin, pystyttävät niitä nyt itse innokkaammin kuin koskaan.

Narkoleptisen kulttuurin tunnusmerkkejä on myös jatkuva projektityöskentely. Luovuutta etsittäessä ei puhuta työrauhasta, vapaudesta tai pitkäjänteisestä keskittymisestä. Projektien maailmassa intensiiviset luovuuden puuskat seuraavat toisiaan, ja työyhteisöjen lisääntyvä kiire ja stressi korostavat nykykulttuurin luonnetta fantasioiden ja rutiinien säännöttömänä vaihteluna.Sarasvuo korostaa tunnelatauksen merkitystä: on elettävä voimakkaasti, sillä vain tunne kantaa eteenpäin. Mutta epäilemättä tunneaallotkin purkautuvat intensiivisten visioiden laannuttua. Olisiko sittenkin järkevämpää antaa tilaa ja aikaa hiljentyä?