14. joulukuuta 2005

Marmorimies (1976)

Andrzej Wajdan Marmorimies (Czlowiek z marmuru, 1976) tempaa alusta lähtien mukaansa. Pitkä kamera-ajo puolalaisen tv-yhtiön käytävällä: Agnieszka (Krystyna Janda) yrittää vakuuttaa tuottajaansa siitä, miten tärkeää on tehdä dokumentti 1950-luvusta, työnsankari Mateusz Birkutista. Oikeastaan yllättävää on tuottajan (Boguslaw Sobczuk) kysymys: kuka on kiinnostunut historiasta? - Oliko todella niin, ettei vuoden 1976 Puolassa käsitelty Stalinin kautta? Aloitusjakson jälkeen seuraavat alkutekstit, joita tahdittavat Andrzej Korzynskin soulahtavat, amerikkalaisista toimintasarjoista muistuttavat sävelet. Marmorimies kuvaa kriittisen journalistin uteliaisuutta, halua tietää. Haastattelujen ja vanhojen dokumenttifilmien kautta avautuu kuva Mateusz Birkutista (Jerzy Radziwilowicz), muurarista, joka nousi sankariksi muuraamalla yhden työvuoron aikana yli 30 000 tiiltä. Nykypäivän, 2000-luvun näkökulmasta, Birkutin uroteko näyttäytyy demonstraationa uudesta, tehokkaammasta työskentelytavasta, mutta riuduttava, rationaalinen työ ei ilahduta kaikkia. Birkut on viaton siinä mielessä, että hän uskoo mahdollisuuteen rakentaa koteja kaikille. Viime kädessä hänen sankaruutensa on kuitenkin median - ja vallitsevan ideologian - tuotetta. Vähitellen asetelma valkenee, mutta usko työhön ei silti katoa. Marmorimiehen myytti on liikaa tv-johtajille, ja Agnieszkan projekti pysäytetään. Lopussa Agnieszka yrittää tavoittaa ikääntyneen Mateuszin, mutta tämä on jo kuollut. Gdanskin telakan portilla hän tapaa marmorimiehen pojan, Maciejin. Loppukohtaus tuntuu enteelliseltä, sillä juuri Gdanskin telakalla oli avainrooli Solidaarisuus-ammattiliikkeen alkuvaiheissa. Wajda jatkoi kertomustaan näihin vuosiin elokuvassaan Rautamies (Czlowiek z zelaza, 1981). Silti muutos häämöttää jo Marmorimiehen viimeisissä kuvissa, kun Agnieszka ja Maciej kävelevät määrätietoisesti samalla tv-yhtiön käytävällä, josta kaikki alkoi.

Ei kommentteja: