Pepe (2024)

Suomalaisen populaarikulttuurin historiaa on viime vuosina kirjoitettu kiitettävästi sekä ääniteoksina (monet biopic-kuunnelmat) että audiovisuaalisesti dokumentti- ja näytelmäelokuvina. Severi Koivusalon käsikirjoittama ja ohjaama Pepe (2024) kertoo nimensä mukaisesti Pepe Willbergin urasta ja persoonasta. Turussa vuonna 1940 syntynyt Willberg on tehnyt pitkän uran muusikkona, laulajana ja säveltäjänä. Koivusalo limittää taitavasti historiallisen otteen nykyhetken tarkasteluun. Elokuva seuraa Willbergiä tässä päivässä, mutta limittää mukaan dokumentaarista aineistoa, muun muassa kaitafilmiotoksia, The Islanders -yhtyeen ajoilta. Samalla elokuva valottaa Willbergin erityislaatua artistina, hänen vaatimattomuuttaan tai tietoista ei-tähteyttään. Ehkä tämä samalla kertoo jotakin olennaista suomalaisesta populaarimusiikista ja kulttuurista, jossa vaatimattomuutta on osattu myös arvostaa. Pidin erityisesti Pepe-elokuvan lopetuksesta: teos huipentuu Musiikkitaloon, jossa Willberg esiintyy yhdessä Saimaa-yhtyeen kanssa. Tällä kadulla -kappaleen aikana nähdään inserttejä ikään kuin muistumina sekä Willbergin urasta että itse Pepe-dokumentin poimimista näkökulmista.