Ihmispeto (Human Desire, 1954)

Fritz Langin Ihmispeto (Human Desire, 1954) perustuu Émile Zolan romaaniin, aivan niin kuin Jean Renoir'n tunnettu elokuvasovitus Ihmispeto (La Bête humaine, 1938). Hollywoodin film noir hakeutui alkulähteilleen, ranskalaisen poeettisen realismin pariin. Mieleen tulevat myös Marcel Carnén Varjojen yö (Le Jour se lève, 1939), josta Anatole Litvak ohjasi elokuvan Pitkä yö (The Long Night, 1947), ja Kurt Bernhardtin Unohdettu elämä (Carrefour, 1938), josta Jack Conwayn käsissä muovautui Hämärän peitossa (Crossroads, 1942). Lisääkin esimerkkejä löytyisi. Langin ja Renoir'n tulkinnat ovat selkeästi eri maailman ja aikakauden tuotteita, ja ehkä juuri tässä on niiden kiehtovuus.

Zolan romaani ja Renoir'n elokuva ovat Fritz Langille oikeastaan vain kehikko tai lähtökohta rakentaa omaa itsenäistä tulkintaa ihmisen himoista ja vieteistä. Kun alkuperäisteoksessa veturinkuljettaja Jacques Lantier kamppailee väkivaltaisuutensa ja perinnöllisenä pitämänsä mielenvikaisuuden ikeessä, Langin, ja käsikirjoittaja Alfred Hayesin, tulkinta luo veturinkuljettaja Jeffistä (Glenn Ford) kokonaan toisenlaisen persoonan. Jos Lantier'lle maaninen suhde veturiin oli keino hallita tunteita, Jeffille teknologia tuntuu tuovan vapautuksen menneisyyden traumoista. Jeff on Korean sodan veteraani, joka etsii paikkaansa amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Jeff joutuu todistamaan Carlin (Broderick Crawford) ja Vickin (Gloria Grahame) ristiriitaista suhdetta. Carl on patologisen mustasukkainen, kun taas Vicki etsii ulospääsyä ja parempaa elämää. Vicki onnistuu lähestulkoon taivuttelemaan Jeffin puolelleen, mutta ratkaisevassa kohtauksessa Jeff vetäytyy. Kohtaus on Langin tuotannon huikeimpia. Katsoja ei tiedä, onko Jeff surmannut Carlin. Hän saapuu Vickin luo ja toteaa: "I didn't do it." Vicki katsoo epäuskoisena: "You couldn't kill him..." Elokuva näyttää etenevän kohti tragediaa, mutta saakin yllättävän käänteen. Tuntuu, että Carl ja Vicki ovat ylisukupolvisen syrjäytyneisyyden uhreja, mutta tämän Jeff onnistuu välttämään. Lopussa Jeff näyttää tasapainoiselta, onnelliselta junansa kyydissä.