Funny Girl (1968)

Vuonna 1968 valmistunut musikaalielokuva Funny Girl perustui Isobel Lennartin käsikirjoitukseen, joka puolestaan pohjautui samannimiseen Broadway-musikaaliin sekä Lennartin tekemään romaaniversioon. Alkuperäinen musikaali (1964) perustui Lennartin yhteistyöhön säveltäjä Jule Stynen ja sanoittaja Bob Merrillin kanssa. Sekä musikaalin että elokuvan tuotti Ray Stark, jolla oli läheinen suhde aiheeseen. Hän oli nimittäin musikaalin esikuvana ja lähtökohtana olleen Fanny Bricen (1891–1951) vävy. Funny Girlin keskiössä on Fannyn ura Florenz Ziegfeldin maineikkaassa teatteriryhmässä ja ennen kaikkea hänen suhteensa uhkapeluri Nick Arnsteiniin. Ray Starkilla oli mielessään monta ohjaajavaihtoehtoa, mutta lopulta tehtävään palkattiin Sidney Lumet. Puolen vuoden alkuvalmistelujen jälkeen Lumet kuitenkin poistui näyttämöltä, ja ohjaajan paikka oli jälleen vapaana. Tässä kohtaa vanha konkari William Wyler löytyi tehtävään, vaikka tämä tiettävästi itse epäili mahdollisuuksiaan musikaalin ohjaajana. Wyler oli menettämässä kuuloaan. Ohjaajan kerrotaan pohdinnan jälkeen vastanneen, että jos Beethoven sävelsi umpikuurona, niin kyllä William Wyler pystyy musikaalin ohjaamaan!

Funny Girl on ehdottomasti Barbra Streisandin näytöstä. Hän oli rooliin ainoa mahdollinen vaihtoehto jo siksikin, että hän oli esiintynyt Winter Garden Theatren ensi-iltaproduktiossa, ja sen menestys jatkui 1348 esityksen verran. Streisandin varaan elokuvakin rakentuu ensimmäisistä hetkistä lähtien. Alkuosa rakentaa Fannystä kuvan itsenäisenä toimijana, joka pystyy asettumaan Ziegfeldin autoritaarista otetta vastaan. Avainkohtauksessa Fanny tekee oman tahtonsa mukaan, eikä alistu Ziegfeldin painostukseen: hän muuttaa tekeillä olevan teoksen sävyn pukeutumalla loppukohtauksessa raskaana olevaksi morsiameksi. 

Broadway-musikaalissa Nick Arnsteinin roolissa nähtiin Sydney Chaplin, mutta elokuvatulkintaan pestattiin Omar Sharif (1932–2015), Youssef Chahinen elokuvissa kouliintunut egyptiläinen näyttelijä, jonka länsimainen yleisö oppi tuntemaan David Leanin spektaakkeleista Arabian Lawrence (1962) ja Tohtori Živago (1965). Sharif on hieno näyttelijä, vaikkakaan laulutaito ei ole hänen parhaita avujaan. Sharifin tausta menestysspektaakkelien tähtenä selittää hänen valintaansa Funny Girliin: elokuva on tehty, ehkä hiukan jälkijättöisesti, 50-luvun lopun ja 60-luvun alun spektaakkeliestetiikan mukaisesti. Teoksessa on alkusoitto ja väliaika, ja kestoakin on peräti 155 minuuttia. Wylerin ohjaus kulkee sujuvasti, varsinkin teoksen alkupuolella, mutta loppua kohti pituus alkaa kääntyä sujuvuutta vastaan. Toisaalta, Funny Girl on kiehtova juuri siksi, että se on muotohybridi, yhdistelmä Hollywood-musikaalia ja -spektaakkelia.