Tilinteko (1987)

YLE Teema esitti hiljattain Veikko Aaltosen esikoispitkän Tilinteko (1987). Sen taustalla oli 1980-luvulla syntynyt tuotantoyhtiö Villealfa Productions, joka lähti uudistamaan suomalaisen elokuvan estetiikkaa. Aaltonen oli yhdessä Kaurismäen veljesten kanssa yhtiön perustajajäseniä. Varsinkin Aki Kaurismäen elokuvat ovat tulleet tunnetuksi napakasta dialogistaan, mutta saman piirteen voi havaita myös Tilinteossa. Veikko Aaltosen ja Aki Kaurismäen käsikirjoittama tarina on muutoinkin ytimekäs, ja vajaan 70 minuutin kesto tuo mieleen 1940-luvun Hollywoodin tiivistunnelmaiset rikoselokuvat. Tilinteon hiljaisuudessa, ja myös sen maiseman käytössä, on paljon samaa kuin ranskalaisen Jean-Pierre Melvillen teoksissa, tosin melvilleläistä eksistentialismia Tilinteko ei tunnu tavoittelevan.

Veikko Aaltonen on kertonut haastattelussa Tilinteon ammentaneen kahdesta ajankohtaisesta rikoksesta, joissa oli samankaltaisia piirteitä. Parkanossa tehtiin vuonna 1979 näyttävä postiryöstö, ja hyvin samankaltainen rikos toistui kaksi vuotta myöhemmin Mouhijärvellä, jossa poliisiksi naamioituneet rikolliset pysäyttivät postiauton. Juuri tästä tilanteesta Tilinteko alkaa: ryöstön lopuksi Timo Varjola (Esko Nikkari) haavoittaa kumppaniaan Kalervo Mäkistä (Juhani Niemelä) ja poistuu paikalta saalis mukanaan. Veikko Aaltonen on muistellut, että hän keskustelussa Aki Kaurismäen kanssa sai innoitusta John Sturgesin modernista westernistä Mies astui junasta (Bad Day at Black Rock, 1955) ja että varsinkin näyttelijävalinnat kumpusivat tästä keskustelusta. Sisällöllisesti Tilinteko muistuttaa kuitenkin enemmän kostowesterniä, varsinkin Marlon Brandon Vihan riivaamaa (One-eyed Jacks, 1961), jossa päähenkilö lähtee jäljittämään rikosroveriaan ja etsimään hyvitystä petokselle. Myös Tilinteossa petturi on saanut kunniallisen aseman yhteisössään, ja Timo Varjola on päätynyt kaupunginjohtajaksi. Juuri kun Varjola saa tietää päässeensä eduskuntaan, kostaja tekee tehtävänsä. Asetelmassa on paljon samaa kuin Aarne Tarkaksen kulttielokuvassa Hän varasti elämän (1962), jossa on tosin annos komediallisuutta, eikä lopetuskaan ole yhtä tyly kuin Tilinteossa.