Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (1980)

Kun Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980) sai ensi-iltansa, muistelen miettineeni, miksi George Lucas oli antanut ohjausvastuun Irvin Kershnerille, joka oli aiemmin tehnyt muun muassa Mies hevosena -elokuvan kakkososan ja trillerin Laura Marsin silmät (The Eyes of Laura Mars, 1978). Ilmeisesti taustana oli, että Lucas piti tärkeimpänä tuottajan roolia. Hän laittoi likoon kaikki edellisen elokuvan voitot ja otti vielä mojovan pankkilainan. Riski kannatti, sillä Imperiumin vastaisku tuotti kulunsa kolmessa kuukaudessa. Tässä tilanteessa oli tärkeää, että Kershner oli ohjaajan pallilla. Lucasin tärkein oivallus oli nuoren käsikirjoittajan värvääminen: Lawrence Kasdanille tämä oli ensimmäinen pitkä elokuva, ja heti perään syntyi Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, 1981). Kiinnostavaa on, että toinen käsikirjoituskrediitti on mennyt veteraanille, Leigh Brackettille, Syvän unen (The Big Sleep, 1945), Rio Bravon (1959) ja Pitkien jäähyväisten (The Long Goodbye, 1973) kirjoittajalle. Jo projektin alussa Lucas tilasi tekstin Brackettiltä, joka kuitenkin menehtyi vuonna 1978. Ilmeisesti aihio ei tyydyttänyt Lucasia, joka muovasi sitä itse ja palkkasi lopulta Kasdanin antamaan käsikirjoitukselle uutta ilmettä.

Imperiumin vastaiskun kokoava voima on Darth Vader, joka edellisen elokuvan lopussa sinkotui avaruuteen. Kolme vuotta on kulunut, ja kapinalliset ovat vetäytyneet jään peittämälle Hothin planeetalle. Fiktiivisessä maailmassa aikaa on siis kulunut yhtä paljon kuin elokuvien ensi-iltojen välillä. Hothin planeetan olosuhteet tuovat mieleen toisen maailmansodan aikaan sijoittuvat sotaelokuvat, joissa vastarintaliike kamppailee Kolmatta valtakuntaa vastaan. Pakkaselta Luke ja Han suojautuvat yöpymällä kuolleen tontonin sisällä samaan tapaan kuin kaksi vuotta myöhemmin Lemminkäinen selviytyi hirven sisuksissa Kalle Holmbergin Rauta-ajassa (1982). Alun jälkeen tarina etenee melko suoraviivaisesti, mutta keskeinen osa elokuvaa seuraa paralleelisti Luken vaiheita Dagobah-planeetalla mestari Yodan opissa ja Leian, Han Solon ja Chewbaccan pakoa Millenium Falcon -aluksella. Lopulta linjat yhtyvät, kun Leia on pinteessä Pilvikaupungissa ja Luke keskeyttää koulutuksensa ja lähtee pelastamaan ystäviään. Imperiumin vastaisku on trilogian keskimmäinen osa, jossa ei selvästikään ole sulkeumaa. Han Solo syväjäädytetään, ja Lukelle valkenee, että hän on Darth Vaderin poika. Loppukuva on romantisoitu idylli, joka pyrkii rakentamaan lopun tuntua, vaikka moni asia jääkin odottamaan vastausta. Tätä kuvaa enemmän elokuvasta jäävät mieleen symmetriset asetelmat, joissa Darth Vader tavan takaa esiintyy: hän tuo järjestyksen maailmaan...

Imperiumin vastaisku nauttii erityistä arvostusta Tähtien sodan harrastajien parissa, ja monet pitävät sitä parhaana kaikista. Ehkä siihen on tarttunutkin Leigh Brackettin ja Lawrence Kasdanin yhteistyön kautta erityistä hohdetta. Mutta toisaalta tuntuu, että Imperiumin vastaiskun arvostus on myös sukupolvikysymys. Kun elokuvaa katsoi vuonna 1980, vain kolme vuotta aiemmin valmistuneen avauselokuvan tarjoamien tietojen ja käsitysten valossa, käsikirjoitus tarjosi hedelmällisiä jänniteitä, joista keskeinen on Leian, Luken ja Han Solon kolmiodraama. Vuoden 1980 katsojalla ei ollut varmuutta Luken ja Leian sisaruudesta, vaikka sen saattoikin aavistaa. Myös Luken isän arvoitus kutkutti katsojaa. Ajatellaanpa esimerkiksi kohtausta, jossa Dagobahissa Luke menee luolaan kohtaamaan suurimman pelkonsa. Irronneella Darth Vaderin päällä on Luken kasvot. Kolmas jännitettä luova tekijä on Yodan hahmon introdusointi, jonka idea perustuu siihen, ettei Luke sen paremmin kuin katsojakaan tiedä, kuka mystinen jedimestari on. Voi väittää, että George Lucas vesitti kaikki nämä kerronnalliset jännitteet episodeilla 1–3 ja siinä mielessä vei parhaan terän Imperiumin vastaiskulta. Erityisen ongelmallinen on mielestäni Yodan sisääntulo, joka kömpelyydessään tuntui vuonna 1980 hauskalta, mutta joka nyt, episodien 1–3 ylivertaisen Yodan arvokkuuden jälkeen, tuntuu pelkästään onnahtelevalta. Epäilemättä George Lucaskin on ollut tietoinen näistä kerronnallisista ongelmista. Vaikka hän on epätoivoisesti yrittänyt hitsata elokuvia numerojärjestykseen ja lisännyt pieniä yksityiskohtia, mikään ei poista valmistumisjärjestyksen sisäistä logiikkaa. Imperiumin vastaiskun teho perustuu siihen, ettei katsoja tiedä menneisyyden salaisuuksia. Nuorempi katsojakunta tosin tuntee jo kaiken läpikotaisin elokuvista irrallaan. Mitä silloin tarinan seuraaminen merkitsee? Korostuuko siinä Tähtien sodan rituaalinomaisuus?