Atomin paluu (2015)

Mika Taanilan ja Jussi Eerolan dokumenttielokuva Atomin paluu sai Suomen ensi-iltansa 6. marraskuuta 2015. Hanke käynnistyi jo kymmenen vuotta sitten, kun kuvausryhmä alkoi seurata Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennustyötä. Dokumenttielokuvaan liittyy aina odottamattomuus, ja on selvää, että siinä vaiheessa, kun kuvaukset käynnistyivät, ei voinut olla näköpiirissä, millainen ongelmien vyyhti Olkiluodosta sukeutuu. Elokuvassa seurataan rakennusprosessia, ja haastatellaan TVO:n esimiehiä, varsinkin varatoimitusjohtaja Rauno Mokkaa, ranskalaisen Arevan ja saksalaisen Siemensin edustajia sekä eurajokelaisia ydinvoiman vastustajia. Ensimmäisiä haastateltavia on raudoittaja, jonka tarina asettaa elokuvan sävyn. Olkiluoto 3:n rakennushanke alkaa näyttää kaaokselta, jossa kukaan ei tiedä, minne suuntaan tapahtumat kehittyvät.

Atomin paluussa on legendaarisen elektronisen musiikin yhtyeen Pan Sonicin musiikki. Minulle minimalistinen musiikki viestittää jonkinlaisesta hämmennyksestä, sillä Pan Sonicin sävelet ovat kuin viittaus niihin menneisiin tulevaisuuksiin, jotka eivät koskaan toteutuneet. Ne ovat kuin merkki teknologian lupauksesta, joka jää saavuttamatta. Olkiluoto 3:n kohdalla tämä on konkreettista siinä mielessä, että yksikkö ei ole vieläkään toiminnassa ja Eurajoelle on syntynyt yksi kaikkien aikojen kalleimmista rakennushankkeista. Samalla kun Pan Sonicin musiikki sykkii eteenpäin, katsoja näkee nopeutetusti Olkiluodon vähittäisen kohoamisen eurajokelaisesta maisemasta. Elokuvan loppua hallitsee epätietoisuus tulevasta. Fukushiman tapahtumat vuonna 2011 muuttivat globaalisti suhtautumisen ydinvoimaan: katastrofiset, odottamattomat tapahtumat ovat väistämätön osa nykyisyyttä. Tämä rinnastuu Posivan projektiin sitoutua ydinjätteen säilytykseen kauas tulevaisuuteen, mikä on väistämättä ristiriidassa nykyisen lyhytjännitteisyyden ja olosuhteiden arvaamattomuuden kanssa. On selvää, että Atomin paluun tekijöille Olkiluoto 3 on ollut hanke, jonka päämäärä on ollut epäselvä, mutta samalla elokuva välittää olennaisen näkökulman nykyhetkeen: elämme epävarmuuden aikaa, jossa on vaikea nähdä, milloin prosessit päättyvät. Katsojalle Atomin paluu toimii myös välttämättömänä muistinpalautuksena. Elokuvaa katsoessa oivaltaa, että meillä suomalaisilla on nähtävästi aivan erityisen suhde ydinvoimaan: Olkiluoto 3:n piti olla laboratorio, josta ydinvoiman vahva paluu alkaa, ja Arevan johtajat hehkuttavatkin elokuvassa, miten suomalaisilta ei koskaan voida riistää tätä pioneeriasemaa. Fukushima muutti kaiken, mutta toisaalta jää miettimään, miksi Suomesta niin voimakkaasti halutaan yhä edelleen tehdä ydinvoiman laboratorio. Arevan ja Siemensin jälkeen Suomea saa kokeilukenttänään käyttää Rosatom.