Kööpenhaminan Tannhäuser

Kasper Holtenin ohjaama Tannhäuser sai ensi-iltansa Kööpenhaminan kuninkaallisessa oopperassa jo vuonna 2009, mutta nyt se on otettu uudelleen ohjelmistoon komistamaan Wagnerin 200-vuotisjuhlaa. Heti alkusoiton aikana esirippu nousee ja paljastaa Mia Stensgaardin vaikuttavan näyttämökuvan. Lavalla on 1800-luvun porvariskoti lukemattomine ovineen ja portaikkoineen, mutta samanlainen koti on myös ylhäällä, ylösalaisin. Aivan kuin näyttämökuva haluaisi sanoa, ettei tässä maailmassa ole taivasta. Kaikki on kodin seinien sisäpuolella, mutta samalla sen rajoissa ovat kaikki elämän vastakohtaisuudet. Käänteistä maailmaa myös demonstroidaan, sillä jo alun aikana nurinpäin käännetyissä portaissa kävellään, pää alaspäin. Alkusoiton aikana nähdään minidraama, jota ryydittää Signe Fabriciuksen koreografia. Baskeripäinen Tannhäuser (Stig Frogh Andersen) muistuttaa erehdyttävästi teoksen säveltäjää Richard Wagneria. Aluksi ollaan keskellä keskiluokkaista idylliä, tai normia: isä, äiti, lapsi ja kuusi palvelijaa. Tannhäuser istuu kirjoittamaan pöytänsä ääreen, ja samalla järjestys alkaa murentua.

Holtenin ideana on kuvata Tannhäuserin kautta luomistyötä. Ajatus on luonnollinen kahdessakin mielessä: ensinnäkin Wagnerin alkuperäistarina kuvaa nimenomaan Sängerkriegiä, laulajien kamppailua, toiseksi Tannhäuserin luominen oli Wagnerille itselleen ongelma, jonka pariin hän palasi yhä uudelleen. Tannhäuserin tarina käsittelee myös jännitettä maallisen ja taivaallisen rakkauden välillä, mikä on teemana vanha, mutta paikantuu tässä alkuperäisen oopperan tapahtuma-ajan sijaan Wagnerin omaan aikaan, 1800-luvulle. Holtenin tulkinnassa Tannhäuser on irrotettu mytologisesta kontekstistaan, jossa kristinuskon vastakohtana on maanalisten pakanajumalien palvonta. Olennaista Holtenin ohjauksessa on metanäkökulma: katsoja ei näe tapahtumia sellaisenaan vaan nimenomaan Tannhäuserin sepittämiä tapahtumia. Legendaarinen Rooman-kertomus ei ole Tannhäuserin kuvaus pyhiinvaelluksestaan vaan kuvitteellinen tarina, jonka Tannhäuser kertoo Wolframille (Palle Knudsen). Idea toimii yllättävän hyvin, ja samalla se purkaa perinteisten Tannhäuserien  kaksijakoista naiskuvaa. Kööpenhaminan tulkinnassa Venus (Tina Kiberg) ja Elisabeth (Anne Margarethe Dahl) ovat ideaalikuvia inhimillisempiä mutta viime kädessä myös fiktiota. Wagner oli protestantti, ja Rooman-matkan kuvaus paavista, joka ei anna Tannhäuserin syntejä anteeksi, on rankka. Holtenille Rooman-matkan tarina on Tannhäuserin mestariteos, ja kun laulaja heittää hengensä, taivaalta laskeutuu kukkimaan puhjennut paimensauva ja teksti: Zur Erinnerung an Tannhäuser, der grosse Poet und Sänger.

Ks. blogissa aiemmin Wartburg ja Venusvuori.