Olin nahjuksen vaimo (1961)

Toipuminen Suomalaisen elokuvan festivaalilta vaati ankaraa vastalääkettä. Oli pakko katsoa Aarne Tarkaksen käsikirjoittama ja ohjaama komedia Olin nahjuksen vaimo (1961). Ensimmäisenä huomio kiinnittyi Kalevi Hartin musiikkiin, joka alkutekstien aikana virittää hienosti ranskalais-suomalaiseen tunnelmaan. Hartin valssi ennakoi sitä tosiasiaa, että elokuvaa kuvattiin Pariisissa. Ulkomaan kuvaukset purkitettiin pikapikaa neljässä päivässä, pääsiäisen aikaan, sillä Leif Wager oli samaan aikaan kiinni Svenska Teaternin My Fair Ladyssa. Kovin usein studiokauden kotimaista elokuvaa ei ulkomailla kuvattu, joten jo siksikin Olin nahjuksen vaimo ansaitsee tulla katsotuksi.

Takautumarakennetta noudetteleva elokuva alkaa Kaarlo (Leif Wager) ja Liisa Kasken (Elina Pohjanpää) avioliiton kriisistä. Liisa on julkaissut omaelämäkerrallisen teoksen Olin nahjuksen vaimo ja nahjus-Kaarlo vaipuu häpeään ajatuksesta, että kaikki tietävät liiton intiimeimmätkin yksityiskohdat. Nyt kun iltapäivälehdet repostelevat Panu Rajalan muistelmateosta Katri Helenasta, Olin nahjuksen vaimo tuntuu ajankohtaiselta. Harvoin on kohukirjan aiheuttama mediajulkisuus ollut kotimaisen elokuvan aiheena! Tarkaksen elokuva pyrkii Hollywoodin screwball-komedioiden tapaan kuvaamaan sukupuolten välistä taistelua, mutta lopputulos on yhdysvaltalaisia vastineita laimeampi – ja partiarkaalisempi. Nahjuksesta kuoriutuu leijona, ja viimeisessä kuvassa Liisa alkaa kirjoituskoneella naputella menestysteokselleen sankarillisempaa jatko-osaa.