
Toinen kertomus ”Ylhäinen rouva” on kokoelman laajin: näkökulma vaihtuu siten, että pääosaan nousevat rapsodit, laulajat, joita albaani- ja serbiruhtinaat olivat tuoneet mukanaan taisteluun, jotta ylistyslaulut eläisivät tulevaisuuteen. Rapsodit laulavat toisiaan vastaan, vaikka heidän isäntänsä olivatkin liittoutuneet turkkilaisia vastaan. Kadare kuvaa albaanien ja serbien kykenemättömyyttä ylittää vuosisataista vihaansa. Taistelun jälkeen rapsodit ajelehtivat kohti pohjoista, päämäärättä, kunnes saavat kutsun linnanherran pitoihin. Ylhäinen rouva kuulee rapsodien laulussa kajastuksen antiikin perinnöstä, joka on hajaantuneina murusina elänyt balkanilaisen tarinankerronnan perinteessä. Samalla kertomus laajenee visioksi Euroopasta ja eurooppalaisuudesta.
Viimeinen tarina ”Kuninkaallinen rukous” vaihtaa jälleen näkökulmaa. Nyt kertoja on hautakammionsa pimeydessä riutuva Murad, joka kuulee etäisen kumun maallisen elämän melskeistä ja sanoo Jumalalleen: ”Joskus raskaimpina hetkinä mieleeni tulee epäilys, onko vereni tämän kaiken kauheuden alku.”
Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle on eleginen, kaunis, traaginen, ajatuksia herättävä. Se välittää kirjailijan tunnekuohun ja sen ristiriitaisen historiallisen muistin, jonka jäljet elävät yhä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti