Samppalinnanmäellä, nykyisen maauimalan paikalla, sijaitsi 1950-luvulla televisioasema, jonka ohjelmat näkyivät parhaimmillaan Naantalissa ja Paraisilla asti. Aseman lähetystoiminta päättyi tasan 50 vuotta sitten, ja turkulaiset ovat siitä lähtien aprikoineet, miksi televisiotoiminta ei saanut Turussa vankempaa sijaa. Olisiko Turusta voinut kehittyä Tampereen veroinen tv-kulttuurin tyyssija, jos olosuhteet olisivat olleet suotuisat ja erityisesti kaupungin tuki vahvempaa?Osuuskauppa ja Radioseura
Näköradion mahdollisuus kiehtoi turkulaisia jo 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Turun Laivastoradioaseman päällikkö Topi Matilainen sai vihiä Saksassa alkavista kuvalähetyksistä ja rakensi oman vastaanottimen. Hän sai näkyviin utuisia eläviä kuvia Berliinin ja Wienin yleisradioasemilta.
Toden teolla televisio rantautui Suomeen vasta sodan jälkeen. Alkuvaiheessa kuvaruutua käytettiin mm. tuote-esittelyissä. Turkulaisilla oli mahdollisuus nähdä Havulinna Oy:n järjestämä kaapelitelevisioesitys syyskuussa 1954. Turun Osuuskaupan Maariankadun myymälään oli järjestetty mallikeittiö, ja modernien kotitalouskoneiden esittelyä saattoi seurata alakertaan sijoitetusta vastaanottimesta.
Langaton lähetystoiminta oli jo nurkan takana, mutta Yleisradio epäröi. Aloitteen ottikin yksityinen taho, helsinkiläinen radioinsinöörien televisiokerho. Tuloksena oli ensimmäinen suomalainen ”yleistelevisiolähetys” 24. toukokuuta 1955. Lasse Pöystin juontamassa iltamassa esiintyivät mm. Polyteknikkojen kuoro, englantilainen hypnotisoija Mr. Watson ja Kipparikvartetti. Eri puolille pääkaupunkia oli sijoitettu 13 televisiota yleisöä varten.
Jo ennen helsinkiläistä esitystä turkulaiset aktiivit olivat aloittaneet oman kehitystyönsä. Turun Radioseura lähetti stipendiaatin tutustumaan televisioalaan Saksassa ja Englannissa, ja pian paikkakunnalle tuotiin Pye-teollisuustelevisiokamera ja -vastaanotin. Virallisesti Turun televisiokerho aloitti toimintansa 20. huhtikuuta 1955, kuukausi ennen Helsingin ensimmäistä tv-lähetystä.
Asavision hohteessa
Alkuvaiheessa tavoitteena oli tutkia television salaisuuksia ja kouluttaa alalle ammattilaisia. Aavistettavissa oli, että television käyttö lisääntyisi myös Suomessa. Hollywood-elokuvien perusteella osattiin uumoilla, millaisen aseman uusi väline arkielämässä saisi.
Tekninen kehittelytyö käynnistyi keväällä 1955 Turun yliopiston fysiikan laitoksella. Yliopiston lähellä Vänrikinkadulla sijaitsi elektroniikka-alan tärkeä toimija, Arvo A. Sakreliuksen johtama Asa Radio Oy, joka oli Suomen merkittävimpiä radiovalmistajia. Sakrelius oli osoittanut kiinnostuksensa mediakulttuuriin jo 1940-luvulla osallistumalla Turussa kuvattujen näytelmäelokuvien tuotantoon.
Turun televisiokerhon ja Asa Radion yhteistyönä rakennettiin lähetin, jolla yliopistonmäellä tuotettua kuvaa saattoi katsella viereisen radiotehtaan ruokalassa. Asa Radiolla oli vahva intressi tukea kokeiluja, sillä se oli juuri ryhtymässä tv-laitteiden valmistukseen. Jos lähetystoiminta käynnistyisi nopeasti, syntyisi myös kysyntää vastaanottimille.
Asa Radio aloittikin televisioiden teollisen tuotannon Kauppiaskadun tiloissaan seuraavana vuonna 1956.
Innostusta ahtaassa studiossa
Kokeilujen jälkeen televisiokerho otti tukikohdakseen Samppalinnanmäen vanhan radioaseman, jonne kunnostettiin pieni studiotila. Neliöitä oli niin vähän, ettei mökkiin olisi mahtunutkaan enempää kuin yksi kamera. Rakennuksesta puuttui myös lämmitys ja juokseva vesi.
Samppalinnanmäki oli ollut vuosikymmenien ajan eräänlainen mediakeskus. Mäeltä oli lähetty varhaiset turkulaiset radiokokeilut, ja Olavinpuiston ateljeessa Lahyn-filmi oli purkittanut ensimmäiset kotimaiset äänielokuvat vuodenvaihteessa 1930–1931.
Turun televisiokerhon asema käynnistyi syksyllä 1956, mutta julkinen lähetystoiminta ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyötä helsinkiläisten toimijoiden kanssa. Tekniikan edistämissäätiö (TES) oli saanut toimiluvan tv-lähetyksiä varten, ja liittymällä TES:n alaosastoksi Turun televisiokerho pääsi saman luvan piiriin.
Ensimmäinen lähetys koitti 31. lokakuuta 1956. Sitä keräännyttiin katsomaan taidemuseoon, jossa parhaillaan oli radio- ja tv-näyttely. Kuuluttajana toimi Anneli Haroma. Kiinnostavan puheenvuoron piti maaherra Erkki Härmä, joka viittasi tv-kokemuksiin Yhdysvalloissa. Atlantin tuolla puolen kaksilapsinen perhe vietti aikaa kotona 79 % enemmän, kun olohuoneen nurkassa oli televisio. Epäilemättä tämä laskettiin eduksi tilanteessa, jossa Turussa oli kuultu rock’n’rollia vain viikkoa aiemmin, ja nuoriso-ongelma näytti kouriintuntuvalta uhalta.
Televisiokerhon piirissä innostus oli valtava. Työtä tehtiin harrastus- ja talkoopohjalta. Syksyn 1956 ja kevään 1957 aikana ohjelmaa lähetettiin säännöllisesti joka tiistai. Pääosa ohjelmista oli suoria, mutta höysteenä oli myös filmimateriaalia, jota saatiin ilmaiseksi sekä suurlähetystöistä että Turun kaitafilmaajilta.
Yleisradio herää
Turun televisiokerhon toiminta oli harrastuspohjaista mutta kunnianhimoista. Tavoitteena oli tuottaa parempia ohjelmia, vaikka rahoitus oli jatkuvasti ongelma. Yksityisillä lahjoitusvaroilla ja kaupungin tuella Samppalinnan studiota laajennettiin, ja sinne saatiin riittävästi tilaa kahdelle kameralle. Kun lähetykset syksyllä 1957 jatkuivat, käytössä olivat uudet, sadan neliön tilat. Kaupunki oli tosin antanut rakennusluvan vain sillä ehdolla, että rakennus siirtyisi veloituksetta kaupungille vuokrasopimuksen päätyttyä.
Tällä välin myös Yleisradio oli herännyt televisiotoimintaan. Eduskunnan suosiollisella tuella se sai vuoden 1958 alusta lähtien kerätä tv-lupamaksua. Turussa – ja Tampereella, jossa myös oli aloitettu yksityinen tv-toiminta TES-TV:n suojissa – oli vaikea ymmärtää, miksi maksu pitäisi maksaa Yleisradiolle. Yleisradion lähetykset ulottuivat Turkuun vasta joulukuussa 1958.
Kun Suomen Television eli Yleisradion ohjelmat vihdoin alkoivat näkyä, Turun oma televisiotoiminta joutui ahtaalle. Vaikka studiotilaa oli laajennettu, se oli yhä epäkäytännöllinen. Kesällä 1958 selvitettiin, olisiko mahdollista ohjata Helsingin TES-TV:n ohjelmistoa Turkuun ja sitä kautta saada osuus mainostuloista. Linkitys toteutui vasta vuonna 1963, jolloin Turun studio oli jo vaiennut.
Viimeiset sanat
Samppalinnanmäen televisioasema hiljeni 25. huhtikuuta 1959. Huumoria riitti loppuun asti, sillä tv-väki kilpaili siitä, kuka sai lausua viimeisen sanan.
Viimeiset sanat saneltiin kuitenkin muualla. Turun oman lähetystoiminnan jatkaminen olisi edellyttänyt parempia, lämmitettyjä studiotiloja ja myös päätoimista työntekijää. Televisiokerho anoi kaupungilta uusia tiloja ja taloudellista tukea 12. toukokuuta ja vetosi Tampereen esimerkkiin: Tampereella tv-toiminta oli alkanut myöhemmin, mutta se oli saanut selvästi vahvempaa kunnallista apua: kaupunki oli antanut tilat niin tv-studiolle kuin lähetysasemallekin.
Turun kaupungin päätös oli kielteinen. On mahdollista, että penseään suhtautumiseen vaikutti se, että Turun televisiokerhon toiminta oli ollut vahvasti yksityisen rahoituksen, radioliikkeiden ja Asa Radion, tukemaa.
Kyse ei toisaalta ollut vain kaupungin epäsuopeudesta. Yleisradio asetti ohjelmistolle valtakunnalliset standardit, ja turkulaisten tekijöiden olisi pitänyt pystyä kilpailemaan yleisöstä tasavertaisesti.
Nimellisesti TES-TV:n Turun alaosasto oli olemassa vuoteen 1964 asti. Juuri vuonna 1964 Yleisradio osti kilpailijansa osake-enemmistön ja perusti kakkoskanavansa Tampereelle. Vaikka turkulainen lähetystoiminta olisi tuossa vaiheessa vielä ollut elossa, Yleisradio olisi todennäköisesti suosinut Tamperetta, jo maantieteellisistä syistä. Turun TES-TV:n kohtalosta jäi kipeä muisto, mutta loppujen lopuksi sen historia jäi yhtä lyhyeksi kuin 1930-luvun äänielokuvatuotannon. Turku ajautui mediakulttuurin syrjäpolulle.
(julkaistu Turun Sanomissa 21.5.2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti