”Yliopistouudistus hajotti yliopistokentän”

Marjukka Liiten kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa, että ”yliopistouudistus hajotti yliopistokentän”. Otsikointi on kummallnen. Se antaa ymmärtää, että valmisteilla oleva yliopistolaki on syntynyt yliopistoista itsestään, niiden omana tahdonilmauksena, ja että nyt esiin noussut vastustus merkitsee kantojen ”hajoamista”. Artikkelin ensimmäisessä kappaleessa Liiten kuvaa yliopistolaiset tahdottomaksi massaksi, jota ei oikeastaan kiinnosta, miten valtaa käytetään: ”Suurta enemmistöä yliopistoväestä byrokraattiselta kuulostava yliopistolain uudistus ei voisi vähempää kiinnostaa: on oikeastaan melko yhdentekevää, mistä opetuksen ja tutkimuksen rahoitus tulee ja kuka tarkalleen ottaen siitä päättää, kunhan sitä on tarpeeksi ja kaikki toimii kuten pitääkin.” (HS 14.3.2009)

Mistä Helsingin Sanomien toimittaja voi päätellä, että muutos on ”suurelle enemmistölle” yhdentekevä? Tulkitsen, että uutisen tarkoitus on vain vähätellä 13. maaliskuuta järjestettyjä mielenosoituksia ja antaa ymmärtää, että ”suuri enemmistö” on pakertanut tyytyväisenä tahollaan, kun ”pieni vähemmistö” on ilmaissut kantojaan. Tätä tulkintaa vahvistaa kirjoituksen seuraava väite: ”Laitostason aktiivit ovat havahtuneet uudistukseen vasta äsken, kun se on alkanut näkyä lähiympäristössä esimerkiksi aikeina yhdistää laitoksia isommiksi tulosyksiköiksi ja antaa enemmän valtaa johtajille.”

Aivan kuin kommentin tarkoitus olisi rakentaa ruohonjuuritason yliopistolaisista nukkavierua kuvaa: väki herää ruususenunesta vasta, kun on liian myöhäistä. Tosiasiahan on se, että kun yliopistolaki tuli lausuntokierrokselle, sitä kommentoivat myös ”laitostason aktiivit” (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja yliopistot antoivat kriittistä palautetta lakiesityksestä. Kaikki kritiikki, niin yliopistojen omat vastineet kuin oikeustieteellisten tiedekuntien dekaanienkin kommentti, on marginalisoitu. Lakiesitykseen on otettu jo kantaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta vasta hallituksen esityksen jälkeen karmea totuus on paljastunut: lausuntokierrokselle ei annettu minkäänlaista arvoa. Aivan kuin lakiluonnos olisi tullut lausunnolle vain tavan vuoksi, ilman aikomustakaan ottaa kritiikkiä huomioon.

Perjantain mielenilmaukset olivat aito osoitus opiskelijoiden ja henkilökunnan huolesta. Niitä kannattaisi niin toimittajien kuin kansanedustajienkin kuunnella!