Turun yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki täyttää 50 vuotta. Eilen Kritiikki julkaisi historiateoksen, jossa Päivi Niemelän perustekstiä höystävät aikalaisten muistikuvat. Kirjaa selatessa tulvahti mieleen monenlaisia muistikuvia siitä, millaista yliopistoelämä oli omana opiskeluaikanani, 25 vuotta sitten. Mutta samalla ei voi välttää kokemusta historian lyhyydestä. Onko jo neljännesvuosisata vierähtänyt noista ajoista? Läheisyyden kokemukseen punoutuu kaukaisuus: 1980-luvun opintovaatimukset olivat kuin toisesta maailmasta nykyiseen verrattuna. On helppo ymmärtää, miksi ainakin oma näkemykseni historiasta muodostui jotenkin vastakulttuurisesti, haluna löytää jotakin sellaista, jota ei ollut tutkintovaatimuksiin kirjattu.Kritiikki 1958-2008 -teoksessa hienoa on paitsi sen piirtämä kaari opiskelijatoiminnan muutoksesta myös se, että muistelma-artikkelit tarjoavat lähdeaineistoa tuleville yliopistotutkijoille. Olisi hienoa, jos joku - joskus - kirjoittaisi suomalaisen historiantutkimuksen historian siten, että lähtökohtana eivät olisi vain julkaistut historiateokset ja niiden kirjoittajat: historianopetuksen ja -tutkimuksen historian pitäisi kattaa koko se inhimillinen kirjo, jonka sisällä tiede syntyy. Oikeastaan on vaikea ymmärtää, miksi Suomessa opiskelijoiden ja yliopiston historiaa on kirjoitettu erillisinä kertomuksina, kun on kuitenkin kyse saman yhteisön tutkimuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti