21. helmikuuta 2008

Kokemus historiallisena käsitteenä

Eilen keskustelimme kahdessakin seminaarissa kokemuksesta. Miten tutkia kokemusta historiallisesti? Historiantutkijat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita siitä, miten aikalaiset kokivat ympäristöään, elämismaailmaansa. Menneisyyttä on tarkasteltu niin kollektiivisten kuin yksilöllistenkin kokemusten näkökulmasta, mutta kokemuksen käsite edellyttää subjektia, kokijaa: menneisyyden maailmalla on kiintopiste. Jo Carlo Ginzburg kirjoitti Juusto ja madot -kirjassaan siitä, millaisena maailma avautui 1500-luvulla eläneelle myllärille. Koetusta menneisyydestä kiinnostunut tutkija ei voi unohtaa yksilöä, mutta samalla pitäisi pystyä tekemään erotteluja, arvioimaan kokemuksen rakenteita, muotoutumista - ja samalla myös sen mahdollista yksilön ylittävää luonnetta. Aina historioitsijat eivät ole käyttäneet kokemuksen käsitettä, vaikka ovat siihen kätketysti viitanneetkin: on pohdittu menneisyyden ihmistä aistivana ja tuntevana olentona, kuten Alain Corbin hahmottaessaan 1800-luvun Ranskan maaseudun äänimaisemaa. Ehkä tähän voisi liittää myös Augustinuksen aikakäsityksen: muisto, havainto ja odotus ovat kaikki menneisyyden ihmisen kokemusmaailmassa kohtaavia ulottuvuuksia.

Suomen kielen kokemuksen, ja englannin kielen experience-sanan, ongelma on siinä, että raja elämyksen, muistin ja tietämisen välillä jää hämäräksi. Kokemus voi viitata "suoraan kokemukseen", aisti- ja tunnevaikutelmaan, mutta sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan elämänkokemuksesta ja kokemusperäisestä tiedosta. Saksan kielessä sanojen ja käsitteiden välinen ero on ilmeisempi. Wilhelm Dilthey viittasi Erlebnis-sanalla singulaariseen kokemukseen, kun taas Erfahrung viittasi jatkuvaan, kumuloituvaan kokemukseen. Jälkimmäisessä tapauksessa kokija itse osallistuu tapahtumaan aktiivisena merkitysten muodostajana. Theodor Adorno käytti Erlebnis-sanaa tarkoittamaan keinotekoista, välitöntä, reflektoimatonta kokemusta, kun taas Erfahrung liittyi käsittellisesti prosessoituun kokemukseen, tietoon.

On selvää, että "kokemusten historia" voi tarkoittaa koko tätä vyyhtiä, ellei tarkemmin eritellä, mihin tutkimus kohdistuu. Kokemuksen historia pitäisi purkaa osiin. Oma kysymyksensä on se, että vaikka filosofille ero Erlebnisiin ja Erfahrungiin on olemassa, historioitsija joutuu usein tavoittelemaan singulaarista elämystä prosessoidun aineiston, ehkä muistelmien tai omaelämäkerrallisen lähteistön, kautta. Miten silloin voi tavoittaa Erlebnisin? Tavoittaako tutkija vain niitä kielellisiä figuureja, joilla elämyksen välittömyyttä kuvattiin?

Millaisia olivat legendaarisen Robertsonin fantasmagoria-näytökset vallankumouksen runtelemassa Pariisissa? Oheinen kuva julkaistiin Étienne-Gaspard Robertsonin muistelmateoksessa Mémoires Récréatifs, Scientifiques et Anecdotiques, jotka ilmestyivät vuonna 1831. Kauhuefektejä viljelevä taikalyhtyspektaakkeli sai kuvan mukaan yleisön reagoimaan voimakkaasti: yksi pyörtyy, toinen tarttuu miekkaan, kolmas polvistuu peloissaan maahan, neljäs kohottaa kätensä kohti taivasta... Kuva ei esitä reaalista yleisöä vaan kuviteltuja tunnereaktioita, mutta kuvatessaan tunteita, aistivaikutelmien reaktioita, se haluaa vakuuttaa katsojan fantasmagoria-esityksen kokemuksesta ja sen välittömyydestä. Eikö kauhukokemuksen historia voisi analysoida niitä kulttuurisia hahmoja, joita kokemuksen välittömyydelle, kauhun Erlebnisille 1800-luvun alun ranskalaisessa kulttuurissa annettiin? Mutta samalla olisi mahdollista analysoida, miten kokemus kulttuurisesti muodostui. Muistelmateos ilmestyi vuosikymmeniä myöhemmin, mutta olisi mahdollista katsoa aikalaisaineistosta, miten elämystä käsitteellistettiin ja verrata sitä myöhempään muistelma-aineistoon, jossa menneestä rakennettiin prosessoitua kokemusta.

Täytynee jatkaa myöhemmin...

2 kommenttia:

MAX kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Tapaan aina kommentoida eri kirjoittajia blogissani, tällä kertaa juutuin Sinun tekstiisi.

Hannu Salmi kirjoitti...

Hei Max! Kiitos kommentista. Tuo mitä kirjoitat "kokemusfilosofian ulkopuolisesta kokemustutkimusta" pitää ehdottomasti paikkansa. Akateemiset raja-aidat ylittävä seminaari olisi hieno järjestää!