2. tammikuuta 2008

Sali on hiljentynyt

Sain eilen kuulla, että Matti Piuhola on menehtynyt 31.12. Seinäjoen keskussairaalassa. Piuhola oli intohimoinen suomalaisen elokuvakulttuurin kerääjä ja tallentaja, ja hänen kokoelmistaan löytyi aina kiinnostavia johtolankoja. Kun tein Kadonnut perintö -kirjaa, hän soitti säännöllisesti ja kannusti jatkamaan. Sitä tukea en unohda koskaan. Piuhola oli jo vuosikymmeniä aikaisemmin ymmärtänyt esimerkiksi Pohjanheimojen perheen panoksen autonomian ajan suomalaisen näytelmäelokuvan tekijänä, vaikka ruutuakaan filmiä ei ollut tallella. Tiedän, että Piuhola yritti kaikin keinoin jäljittää Lyyra Filmin varhaista tuotantoa, mutta onni ei ollut myötä. Sen sijaan hän teki monta muuta sensaatiomaista löytöä, jotka ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Piuhola löysi varhaiset Lahyn-filmin levyäänimenetelmällä vuonna 1929 tekemät äänielokuvat, joissa Rafu Ramstedt esittää kuplettejaan. Suomalaisiin löytöihin kuuluivat myös Toivo Hämerannan elokuva Pajasta palatsiin (1946) ja Aarne ja Eino Kivimäen melodraama Miehen vankina (1943). Muistan tilanteen Seinäjoella: Piuhola oli juuri löytänyt Miehen vankina -elokuvan ja nosti vanhat nitraattirullat esiin. Yksi keloista oli erityisen pahasti tärveltynyt, koska se oli ollut lappeellaan. Katsoimme yhdessä sairaalakohtausta valoa vasten. Maagista! Tunnetta on vaikea kuvata, kun itse olin vuonna 1993 kirjoittanut Kansallisfilmografiaan turkulaisista kadonneista elokuvista - ja nyt kaikki olivat kuin ihmeen kaupalla löytyneet.

Mutta tietenkään ihmeestä ei ollut kyse vaan taidosta ja asiantuntemuksesta. Vanhana kiertävän elokuvateatterin vetäjänä Piuhola tiesi, miten vanhoja elokuvia piti jäljittää. Oli löydettävä niitä ihmisiä, jotka aikanaan välittivät, levittivät ja esittivät elokuvia, paikannettava heidän perikuntiaan ja jäämistöjään. Ymmärsin niin, että Piuhola kävi läpi myös vanhoja Nuori voima -lehden osto ja myynti -palstoja ja etsi 8-millisten elokuvien harrastajia vuosikymmenien takaa. Tämän ansiosta hän teki ainutlaatuisen määrän kansainvälisiä löytöjä. Saksalainen mykkäelokuva, Hans Werckmeisterin Etelätuuli (Föhn, 1920), löytyi Suomesta, kun kaikkialla muualla sitä pidettiin tuhoutuneena. Vielä hämmästyttävämpää oli filippiiniläisen Zamboangan (1937) löytyminen. Eduardo de Castron ohjaama elokuva tuotiin Suomeen jatkosodan alussa nimellä Moro-tytön hääyö ja esitettiin helmikuussa 1942. Filippiineillä kaikki kopiot tuhoutuivat toisessa maailmansodassa.

Piuholalla oli myös ainutlaatuinen etikettien, julisteiden ja valokuvien kokoelma, ja kiitollisena muistan aina sen, miten paljon tukea sain paitsi harvinaisesta kokoelmasta myös sen uutteralta kokoajalta, joka omisti elämänsä hauraan, katoavan taiteen taltioimiseen. Liitän tähän muistoksi kuvan, jonka sain viisi vuotta sitten. Vaasassa sata vuotta sitten, vuonna 1908, otetussa valokuvassa legendaarinen elokuvaaja Frans Engström kohottautuu yleisön yläpuolelle taltioimaan puhetilaisuutta Atelier Apollolle.

1 kommentti:

Jukka Lankinen kirjoitti...

Matti Piuhola kuului siihen hupenevien kiertuemiesten joukkoon, jolta sain arvokasta tietoa kiertävistä elokuvateattereista. Arvokasta kulttuurityötä nämä toistasataa kiertuetta parhaimmillaan tekivät tuomalla elokuvat ihmisten luo.

Matti Piuholan mittavat dokumentti- ja esinekokoelmat, joihin hän minutkin Seinäjoella tutustutti, antoivat kuvan todellisesta perinteen tallettajasta.