Tay Garnett teki Hollywoodissa pitkän uran. Huippu osui 30- ja 40-luvuille, ja ainakin Seitsemän syntistä (Seven Sinners, 1940) ja Postimies soittaa aina kahdesti (The Postman Always Rings Twice, 1946) keikkuvat elokuvaohjelmistoissa tämän tästä. Jenkki kuningas Arthurin hovissa perustuu Mark Twainin kuuluisaan aikamatkaromaaniin: connecticutilainen nuorukainen saa iskun päähänsä ja herää, kas kummaa, 500-luvulla, kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden keskellä. Twainille asetelma antoi mahdollisuuden kritisoida ajankohtaisia poliittia kysymyksiä, mutta Garnettin filmatisoinnista poliittista sarkasmia saa hakemalla hakea. Tyylilajin vaihdoksesta kertoo sekin, että päärooliin, Hank Martiniksi, on valittu Bing Crosby, joka esittää seikkailun lomassa uusimpia hittejään. Jenkki kuningas Arthurin hovissa on silti viihdyttävää katsottavaa: Sir Cedric Hardwicke tekee elämänsä roolin jatkuvasti flunssaisena, hyväntahtoisena mutta typeränä kuningas Arthurina. Ja kaikille niille, jotka ovat ihastuneet William Bendixiin YLE Teeman viime aikojen film noireissa (Lasiavain, Sinisen Dahlian mysteeri) tämä elokuva on ehdoton must: Sinisen Dahlian tapaan Bendix tekee tässä laajan luonneroolin Sir Sagramorena.Historiallisella musikaalikomedialla on lupa käsitellä historiaa vapaasti, ja niin Jenkki käsitteleekin. Parasta on tietysti kohtaus, jossa kuningas Arthurin hovi ryhtyy tanssimaan menuettia - vain huomatakseen tovin kuluttua, että Hank Martinin samettinen lauluääni antaa vielä paremmat tanssimahdollisuudet.
Vielä pieni kommentti politiikasta: ehkä jonkinlaisena allegoriana voi kuitenkin pitää sitä, että connecticutilainen jenkki onnistuu huiputtamaan 500-luvun väkeä tulitikun, hakaneulan ja almanakan avulla. Hank kohoaa pikavauhtia yhteiskunnan huipulle, ja hänet lyödään ritariksi nimellä Sir Boss. Kun Sir Sagramore huudahtaa "Heil Sir Boss! Terve Pomo!", tulee mieleen se, että elokuvaa tehtäessä vain neljä vuotta oli kulunut Hitlerin tuhosta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti