Tänään koitti vihdoinkin Fredrika Wilhelmina Carstensin Muratin julkistamistilaisuus, jossa Eeva-Liisa Järvinen ja Heidi Grönstrand kertoivat teoksen taustoista ja suomennostyöstä. Muratti ilmestyi alunperin jo vuonna 1840. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta ei koskaan otettu toista painosta ja suomennoskin sai odottaa 167 vuotta. Miksi? Epäilemättä hiljaisuuteen vaikutti se, että ensimmäinen suomalainen romaani oli naisen kirjoittama. Carstens vaikeni eikä julkaissut enää toista teosta. Ehkä teoksen suomentaminen ei enää 1800-luvun lopulla tuntunut ajanmukaiselta, eikä viihteelliseen lukunälkään kirjoitettu teos vastannut uutta romaanikäsitystä.Nyt kun teoksen lukee, on melkein mahdotonta ymmärtää nuivaa suhtautumista. Muratti sisältää valtavan kirjon ihmissuhteita, sosiaalisia jännitteitä ja odotuksia, tunteita ja niiden spekulointia. Historioitsijalle se on aarreaitta, jonka kautta voi rakentaa kuvaa 1830-luvun tanssiaisista, tableau vivant -esityksistä, puutarhanhoidosta, matkustamisesta, seurustelusta tai hääjuhlallisuuksista. Muratti on myös yhteiskuntakriittinen: se nauraa ruotsalaisen säätyläistön tapakulttuurille ja korostaa jyrkkien sosiaalisten erojen mahdottomuutta.
Historiasta sanotaan usein, että jokainen sukupolvi kirjoittaa sen uudelleen. Ehkä kirjallisuudestakin voi sanoa samoin: jokainen sukupolvi kirjoittaa kirjallisuutensa uudelleen. Oikeastaan hiukan ihmettelen taannoin Helsingin Sanomissa uutisoitua klassikoiden uudelleen suomentamista. Epäilemättä jokaisella sukupolvella on oikeus "omaan Shakespeareensa", mutta miksi keskittyä vain niihin nimiin, jotka on jo kaiverrettu marmorilaattaan. Menneisyys tihkuu loistavaa kirjallisuutta, jota on vain vaikea havaita ja joka ei siksi koskaan nouse ylös historian pimeästä kuilusta. Fredrika Wilhelmina Carstens kuului kirjallisuuden marginaaliin jo omana aikanaan, mutta se ei tarkoita, ettei teoksella olisi sanottavaa nykypäivän lukijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti