14. toukokuuta 2007

Euroviisuilua

Viime lauantaina oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä tv-show ensin livenä ja myöhemmin televisioituna. Olimme katsomassa euroviisujen kenraaliharjoituksia Hartwall-areenalla (jota muuten lähetyksessä kutsuttiin Helsinki-areenaksi). Paikat olivat kaukana lavasta, mutta spektaakkeli onnistui täyttämään jäähallin kolkon tilan. Kenraaliharjoituksessa oli omat lisämausteensa. Panostus aloitukseen tuntui voimakkaammalta kuin tv-lähetyksessä. Areenan yleisö näki koko Lordin pyroteknisen taidonnäytteen livenä, kun suorassa lähetyksessä Lapin maisemiin sijoitettu video sai vahvemman roolin. Lähetyksen tv-ohjaaja totesi etukäteishaastattelussa, että kaikki on rakennettu kameran silmää varten. Aloituksessa huomioitiin kuitenkin paikalle vaivautunut yleisö: tarkoitus oli tempaista katsojat kerralla mukaan ja virittää tunnelma. Siinä onnistuttiin.

Kotikatsomossa on helppo olla kriittinen vaikkapa Espanjaa, Iso-Britanniaa tai Valko-Venäjää kohtaan, mutta live-tilanteen kavalkadissa armelias camp-silmä herkistyy hyväksymään sellaistakin, joka toisessa tilanteessa saisi vaihtamaan kanavaa. Lauantai-illan Uutisvuodossa Fredi vertasi nykyisiä euroviisuja ilmakitarakilpailuun. Musiikki tulee kokonaisuudessaan taustanauhalta - tai pikemminkin tietokoneelta - ja vain laulu on elävää esitystä. Silti ainutkertaisuus toteutuu, jos sen vain haluaa nähdä ja kuulla: esitystilanteessa yhdistyy kaikki se suunnittelu, joka on tehty visuaalisuuden, liikkeen ja kamerankäytön yhteistyöhön hyväksi. Teknologia on elävää. Live-tilanteessa huomio kiinnittyi ketteriin steady cam -kuvaajiin, joiden piti suhteuttaa kamera-ajonsa biisin rytmiin. Mieleen jäi varsinkin Ranskan kappaleen hauska takaa-ajo.

Tv-lähestyksessä, oikeastaan jo semifinaalissa, liikkeen merkitys tuntui jopa ylikorostuvan. Kaikki on liikkeessä: jos kuva on liikkumaton, se kestää ehkä vain sekunnin tai kaksi. Lamppujen valokeilat huojuvat, kamerapuomit nousevat ja laskevat, valo-ornamentit kirjovat areenan nurkkien pimeyttä, tanssijat sheikkaavat ja muusikotkin keskittyvät ruumiillisuuteensa, koska soitettavaa ei ole. Live-tilanteessa liike kuitenkin suhteellistuu, kun istuu paikallaan ylähyllyllä, katsomolohkossa 310. Lava jököttää kaukana ja silmiä täytyy terästää. Tästä piippuhullun tunnelmasta tv:n liikkuva, virtuaalinen katse on kaukana.

Jälleen kerran yleisöllä oli vaikeuksia kestää naapurimaiden äänestämistä. Mutta eikö naapurin tukeminen ole kaunista? Ja edelleen: voittoon tarvitaan pisteitä kaikkialta, se ei napsahda "uusien jäsenmaiden" yhteenkuuluvuudesta. Tosiasia on myös se, että ilman Bulgarian, Georgian tai Serbian kappaleita musiikkianti olisi jäänyt köyhäksi.

Ei kommentteja: