Nürnbergin tuomio (1961)

Stanley Kramerin Nürnbergin tuomio (Judgment at Nuremberg, 1961) perustuu Abby Mannin käsikirjoitukseen: teos kuvaa Nürnbergin oikeudenkäyntiä mutta fiktion keinoin, eivätkä elokuvan henkilöt ole historiallisia hahmoja. Yhdysvaltalainen tuomari Dan Haywood (Spencer Tracey) saapuu elokuva alussa sodan runtelemaan Nürnbergiin. Vuosi on 1948, ja pitkään jatkuneet oikeudenkäynnit eivät ota loppuakseen. Nyt on vuorossa natsi-Saksan oikeuslaitoksen ruotiminen. Syytettyjen penkillä on etunenässä Ernst Janning (Burt Lancaster), jonka aristokraattinen olemus muistuttaa Saksan pitkistä kulttuurisista perinteistä. Neljä syytettyä muodostavat oudon tyyppigallerian, joka on jo sinänsä tulkinta natsismista: Emil Hahn (Werner Klemperer) on luihuin kaikista ja vieläkin Hitlerin kannattaja, Werner Lampe (Torben Meyer) vaikuttaa vanhalta elostelijalta ja on jonkinlainen Göring-viittaus, Friedrich Hofstetter (Martin Brandt) taas on pikkuvirkamies, joka on vain totellut määräyksiä. Vaikka Nürnbergin tuomio on lähes kolme tuntia pitkää, elokuvan dramaturgia toimii hyvin. Jännite syntyy vaikenevan Ernst Janningin arvoituksellisuudesta: mikä sai arvostetun oikeusoppineen tukemaan diktatuuria. Dramaturgiaa tukevat myös erinomaiset sivuosat, joista varsinkin Montgomery Cliftin esittämä Rudolf Petersen on maanisuudessaan loistava. Vaikka tarinalla on useita tapahtumapaikkoja, pääosa kestosta sijoittuu oikeussaliin. Kramer käyttää paljon liikkuvaa kameraa, eikä tunkkaisuuden vaikutelmaa pääse syntymään. Nürnbergin tuomio herätti monenlaisia ajatuksia, ja keskustelua olisi elokuvan jälkeen voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Elokuvassa käsitellään syyllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta: vakava teema tulee valaistua monelta suunnalta. Silti elokuvan näkökulma on selkeän amerikkalainen. Spencer Traceyn edustama tuomari Haywood edustaa common sense -ajattelua, jonka kyky erottaa oikea väärästä on lopulta vahvempi kuin aiempien tuomioistuinten ennakkotapaukset ja Jannignin edustamien akateemikkojen pohdiskelut. Haywood pitää kiinni kannastaan, mutta hän ei lopulta voi mitään sille, että myös Nürnbergin oikeudenkäynti on poliittisten intressien näyttämö. Vuonne 1948 Saksan jakaantuminen on idullaan, ja oikeusistuimelle esitetään vaatimus lievistä tuomioista Saksan kansan tuen saamiseksi. Olisi kiinnostavaa asettaa elokuva valmistumisvuoden 1961 kontekstiin: juuri tuolloin elettiin kylmän sodan hyytävintä aikaa. Joissakin tuomari Haywoodin sanoissa tulee mieleen se, että kylmä sota oli vielä hiljattain aiheuttanut ahdistusta myös Hollywoodissa, ja kuulustelut ja kommunistijahti olivat tuoreessa muistissa.