9. huhtikuuta 2005

Kolmiapila (1953)

Kyllikki Forssell oli vuoden 2005 suomalaisen elokuvan festivaalin vieraita. Forssell oli harvoja naisia, jotka studiokaudella saivat tilaisuuden ohjata näytelmäelokuvaa. Kolmiapilaan (1953) Forssell toteutti episodin "Onnellinen perhe", joka on elokuvan tarinoista komediallisin, vaikka päättyykin onnettomasti. Kehyskertomuksessa kuvataan lapsetonta pariskuntaa (Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen), joka lähtee adoptoimaan lasta. Samalla esitetään kolmen orpolapsen tarina. Ensimmäisen tarinan on ohjannut kuvaaja Esko Töyri. Eniten huomio kiinnittyy tyylilliseen ratkaisuun: kamera on vinossa melkein joka kuvassa! Yksinhuoltajaäiti saa surmansa ampumisvälikohtauksessa, ja pieni, tuohikorissa uinuva lapsi jää yksin. Forssellin episodissa Matti Ranin tulkitsee innostunutta insinööri-isää, jolla on teknologinen ratkaisu lapsenhoidon pulmiin (mm. valomerkki, joka kertoo sängyn kastumisesta). Kolmas tarina on vanhan konkarin, Roland af Hällströmin, käsialaa ja kertoo takautumana kehystarinan pariskunnan lapsettomuuden mysteerin. Mutta, kas kummaa: lapsi onkin vain kadonnut ja löytyy orpokodista. Vaikka elokuva puhuu adoption puolesta, äiti löytääkin lasenkodista oman tyttärensä!

1 kommentti:

Awiella kirjoitti...

:) Kiva kun olet tehnyt tätä elokuvapäiväkirjaa... Tämä oli kyllä hyvä elokuva, kun tuossa keväällä sen katsoin. Matti Raninin näytelmätyö on mielestäni yksi parhaista!