Baraka (1992)

Jo ensimmäisistä kuvista lähtien Baraka tuo mieleen Godrey Reggion ohjaaman ja Francis Ford Coppolan tuottaman Koyaanisqatsin (1983). Vain Philip Glassin maaginen, suggestiivinen musiikki puuttuu. Vilkaisu Internet Movie Databaseen tuo vahvistuksen: Fricke oli mukana Koyaanisqatsissa käsikirjoittajana, kuvaajana ja leikkaajana. Visionäärinen, runollinen elokuva kertoi kulttuurin muutoksesta, hopi-intiaanien hautamaalauksista moderniin kaupunkikulttuuriin. Reggio jatkoi sittemmin menestyskonseptiaan elokuvissa Powaqqatsi (1988) ja Naqoyqatsi (2002). Silti Fricken Baraka on itsenäinen teos. Kuvaus hivelee silmää: Koyaanisqatsin tapaisia nopeutuksia ei ole paljon, mutta ne ovat sitäkin tehokkaampia. Liukuhihnalla kiitävät kananpojat rinnastuvat kauppakeskuksen liukuportaisiin: yksilö on vain reunamerkintä kulutusyhteiskunnan rahavirrassa. Elokuva on visio maailman tilasta ja luonnon ja kulttuurin suhteesta, uskonnollisesta ikuisuuteen kurottamisesta päädytään globaaleihin ongelmiin, sotaan ja köyhyyteen, ja lopulta jälleen takaisin transkendenssiin, unelmien ja todellisuuden ristiriitaan. Ehkä kaunein kuva on otos mietteliäästä apinasta, joka filmin alkumetreillä kököttää hyisessä vedessä ja katselee ympärilleen ajatuksiinsa vaipuneena.