Yeah! Yeah! Tässä tulemme! (1964)

Ensi-iltavuonnaan Richard Lesterin A Hard Day's Night nähtiin Suomessa häkellyttävällä nimellä Yeah! Yeah! Tässä tulemme!, mutta nyttemmin sitä ei juuri käytetä, mikä on tietysti helppo ymmärtää... Kaikkien aikojen ensimmäistä Beatles-elokuvaa on hauska katsoa, nopeatempoinen dialogi ja sumeilematon, ranskalaisen uuden aallon inspiroima jump cut kuljettavat komediaa eteenpäin, rautatieasemalta aina televisiostudioon asti. Elvis-leffoihin verrattuna A Hard Day's Night on uudenlainen star vechicle -elokuva, joka punoo yhtyeen tähtien fiktiivisen ja "todellisen" elämän erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Wilfrid Brambell on lyömätön Johnin isoisänä!

Täydellinen rikos (1937)

Marcel Carnén Täydellista rikosta (Drôle de drame, 1937) voisi parhaiten luonnehtia rikoskomediaksi. Viktoriaaniseen Lontooseen sijoittuvaa tarinaa on vaikea kuvata pähkinänkuoressa: Michel Simon näyttelee kukkia rakastavaa Irwin Molyneux'ta, joka on salanimellä Felix Chapel kirjoittanut suosittua jännitysviihdettä. Elokuva tuntuu naureskelevan 1800-luvun lopun englantilaiselle moraalille ja säädyllisyysnormeille, jotka ajavat ihmiset mahdottomiin tilanteisiin. Pastori Archibald Soper (Louis Jouvet) tekee mitä tahansa, ettei hänen harrastuksensa epäsäädyllisiin julkaisuihin paljastuisi. Irwin Molyneux'n puoliso Margaret (Françoise Rosay) puolestaan katsoo parhaaksi vetäytyä julkisuudesta häveliäisyyssyistä, mutta Scotland Yard saakin päähänsä, että Irwin on surmannut vaimonsa. Kaikki on pelkkää väärinkäsitystä, ja ainoa murhaaja on polkupyöräilevä William Kramps (Jean-Louis Barrault), joka eläinten ystävänä surmaa vain teurastajia! Kaiken kaikkiaan Täydellinen rikos on eriskummallisimpia elokuvia, mitä muistan nähneeni. Michel Simon ja Jean-Louis Barrault ovat loistavia!

Gilda (1946)

Vaikka olen nähnyt Charles Vidorin Gildan monet kerrat, en muistanut sen sijoittuvan Argentiinaan. Niin voimakkaasti huomio on aina kiinnittynyt Johnny Farrellin (Glenn Ford) häilymiseen isäntänsä Ballin Mundsonin (George Macready) ja tämän vaimon Gildan (Rita Hayworth) välillä. Ulkomaailma tuntuu tarkoituksettomalta. Mutta loppujen lopuksi tarinan motivoinniksi tarvitaan toinen maailmansota, jonka päätyttyä Argentiina oli sotarikollisten ja hämäräperäisen bisneksen keskus. Gilda on myös suhteellisen pitkä 40-luvun film noir -elokuvaksi, 110 minuuttia. Kun monet saman ajan rikosjännäreistä ovat taloudellisesti kerrottuja tehopakkauksia, Gilda sisältää myös tähtikultin rakentamista: Rita Hayworthin glamourin on päästävä loistamaan. Ja loistaahan se.

Star Trek II: Khanin viha (1982)

Anttilan alennuslaatikosta ostettu Nicholas Meyerin ohjaama Star Trek II: Khanin viha (Star Trek: The Wrath of Khan, 1982) ei säväytä, varsinkaan sen jälkeen kun olemme viime aikoina katselleet alkuperäisen Star Trek -sarjan jaksoja. Kiinnostavampia ovat dvd:ltä löytyvät lisämateriaalit, joissa kerrotaan elokuvan taustoista. Leonard Nimoy oli ollut nihkeä uuden elokuvan suhteen ja olisi halunnut jo karistaa Spockin roolin harteiltaan. Filmausten aikana hän tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja vaikka Spockin on määrä kuolla elokuvan lopussa, portti jätetään auki jälleensyntymälle - ja uudelle jatko-osalle.

Alppien salaisuus (1926)

Kun lähdimme matkalle Pariisiin, ajattelin, että jonakin iltana olisi hauska käydä elokuvissa. Mutta päivät olivat raskaita, varsinkin kun Pariisin metroa ei ole tehty lastenrattaita varten, ja illalla tuntui mukavammalta istua asunnolla Marais'ssa. Onneksi televisiosta löytyi klassikkokanava. Ensimmäisistä hetkistä lähtien Arnold Franckin Alppien salaisuus (Der heilige Berg, 1926) tempaa mukaansa. Leni Riefenstahlin esittämä Diotima tanssii luonnon keskellä hyvin 20-lukulaisissa kuvissa. Itse elokuva on kolmiodraama, jossa Karl (Luis Trenker) ja Vigo (Ernst Petersen) kamppailevat Diotiman rakkaudesta. Draama huipentuu vuorikiipeilyjaksossa, jossa Karl ja Vigo ottavat mittaa toisistaan. Vigo syöksyy kuilun reunalta, mutta Karl tarttuu ajoissa köyteen. Vaikuttavassa kohtauksessa Karl kieltäytyy antautumasta mustasukkaisuudelleen ja pitää Vigon kiinni elämässä. Kiipeilijät sinnittelevät yön yli, vaikka pakkanen kiristyy. Apu saapuu kuitenkin liian myöhään.

Professori Dowellin testamentti (1984)

En tiedä, mitä tästä sanoisin. Ostin sarjan neuvostoliittolaisia viihde-elokuvia Vitali Schmidt -nimiseltä verkkokauppiaalta. Leonid Menakerin ohjaama Professori Dowellin testamentti (Zaveshchaniye professora Douelya, 1984) perustuu Alexander Beljajevin romaaniin ja sijoittuu selkeästi "länteen". Jännityskertomus on varmaankin maisemista ja statisteista päätellen kuvattu Kuubassa. Suomalaista katsojaa jää kutkuttamaan elokuvan alussa vilahtava lahtelainen olutlaatikko! Itse elokuva kuvaa sallitun tieteen rajamailla työskentelevää professori Dowellia, jonka aivot jatkavat elämäänsä irrallaan ruumiista. Elokuva näyttää kritisoivan (läntistä) tiedettä, joka on karannut eettisten pohdintojen tuolle puolen.

La Jetée - terassi (1962)

Muistan, miten myyty olin, kun näin Chris Markerin La Jetéen ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa. Esitys oli Palatsi 3:ssa, jonka ohjelmiston Turun elokuvakerho silloin valitsi. Mustavalkoisina still-kuvina tehty tieteisfiktio on yhä tehokas, ja se yksi liikkuva kuva, joka sai minut aikanaan epäuskoisesti räpyttelemään silmiäni, on vieläkin vaikuttava.