Myöhäinen kevät (Banshun, 1949)

Yasujirō Ozun Myöhäinen kevät (晩春, Banshun, 1949) on japanilaisen elokuvan suuria klassikoita. Sen keskiössä on isän ja tyttären suhde. Noriko (Setsuko Hara) on leskeksi jääneen professori Shūkichi Somiyan (Chishū Ryū) tytär. Noriko on elokuvan alussa 27-vuotias, ja hämmennystä herättää, että hän elää yhä isänsä seurassa eikä ole avioitunut. Nimi Myöhäinen kevät viittaa siihen, miten Norikon avioituminen on venynyt myöhäiseksi, mutta samalla elokuva vihjaa, että avioliitto on, tai ainakin voi olla, kevät, uuden kukoistuksen alku. Ozu kuvaa hienovaraisesti paitsi isän ja tyttären suhdetta myös sosiaalisia siteitä laajemmin. Isällä on paine saattaa tyttärensä avioliiton satamaan samaan aikaan, kun tytär tiedostaa tilanteen yhä kipeämmin.

Myöhäisen kevään taustana on japanilaisen yhteiskunnan muutos toisen maailmansodan jälkeen, vaikka elokuva ei tätä erityisesti korostakaan. Ozun kerrontatapa on erittäin hienovireinen. Sodan jälkeinen amerikkalaisen kulttuurin läsnäolo vilahtaa Coca-Cola-mainoksissa ja poikien baseball-pelissä, mutta Ozu ei alleviivaa poliittisia muutoksia, eikä esitä ajatusta, että perhesuhteiden muutokset olisivat seurausta jostakin ulkoisesti. Muutos on laajempi ja abstraktimpi: Norikon elämä voisi hyvin olla itsenäistä samaan tapaan kuin Ayan (Yumeji Tsukioka), joka on eronnut liitostaan eikä kaipaa sitä takaisin. 

Erittäin koskettavasti Ozu käsittelee vanhemman ja lapsen suhdetta, joka ei katkea ikääntymisen myötä. Lopulta Noriko suostuu avioliittoon, mutta katsojalle tulevaa puolisoa ei näytetä. Sen sijaan huomio kohdistuu eron tekemiseen, jäähyväisiin sille suhteelle, joka Norikolla on ollut isäänsä. He tekevät vielä yhteisen matkan Kiotoon. Vaikuttava on kuuluisa maljakkokohtaus, jossa isä ja tytär keskustelevat ennen nukahtamista. Kamera kuvaa hymyilevää Norikoa, kun yhtäkkiä Ozu siirtää leikkauksella huomion huoneen nurkassa näkyvään maljakkoon. Kun kuva siirtyy jälleen takaisin Norikoon, hän on vakavoitunut ja epäilemättä melankolinen siitä, että väistämätön muutos on edessä. Isä on sillä välin nukahtanut. Olennaista on, että Ozu ei näytä katsojalle Norikon tunnetilan muutos: se on vain yhtäkkiä todellisuutta. Mieleenpainuva on myös Myöhäisen kevään lopetus. Isä on yksin, hän kuorii omenan maltillisesti siten, että kuori irtaantuu eheänä nauhana. Kun tehtävä on suoritettu, isän pää nuupahtaa, aivan kuin hän havahtuisi siihen yksinäisyyteen, jonka tyttären avioituminen on synnyttänyt.