55 päivää Pekingissä (55 Days at Peking, 1963)

Bertoluccin Viimeinen keisari (The Last Emperor, 1987) toi mieleen Kiinan historiaa käsittelevät länsimaiset elokuvat ylipäätään. Tartuin Nicholas Rayn ohjaukseen 55 päivää Pekingissä (55 Days at Peking, 1963), jonka olen nähnyt vain kertaalleen toistakymmentä vuotta sitten.  Elokuva kuului samaan Samuel Bronstonin (1908–1994) tuottamien spektaakkelien joukkoon, johon kuuluivat myös Anthony Mannin ohjaukset El Cid (1961) ja Rooman valtakunnan tuho (The Fall of the Roman Empire, 1963). Nicholas Rayn kanssa Bronston oli jo tehnyt yhteistyötä elokuvassa Kuningasten kuningas (King of Kings, 1961). Venäjän valtakunnassa, nykyisessä Moldovassa, syntynyt Bronston oli alun perin nimeltään Samuil Bronschtein. Hän oli Trotskin sukulainen, joka vallankumouksen jälkeen asettui Pariisiin ja pääsi työskentelemään MGM:n paikalliseen osastoon. Bronstonin ohjaajan ja tuottajan ura huipentui monumentaalifilmeihin, jotka toteutettiin edullisen työvoiman takia Espanjassa. Elokuville olivat ominaisia huikeat lavasteratkaisut: esimerkiksi Rooman valtakunnan tuhoa varten rakennettiin luonnollista kokoa oleva Forum Romanum espanjalaiselle ylängölle.

55 päivää Pekingissä  hämmästyttää niin ikään lavasteillaan, näyttävillä puitteillaan. Tällä kertaa Espanja on muovattu vuoden 1900 Pekingiksi. Vaikka ympäristö tekee vaikutuksen, Viimeisen keisarin todellisten miljöiden jälkeen 55 päivää Pekingissä vaikuttaa suorastaan ahtaalta. Paljon tarvittiin myös statisteja: kerrotaan, että Espanjasta ei löytynyt kuvauksiin kaivattua 1500 kiinalaista, vaan heitä kuljetettiin Roomasta, Marseillesta, Lontoosta ja Lissabonista. 55 päivää Pekingissä alkaa kuvaamalla kansainvälistä Pekingiä, jossa länsimaat ovat vahvasti läsnä: kansallislaulut raikuvat peräjälkeen, mutta samaan aikaan boksarikapina kiristää tunnelmaa. Keskiössä on yhdysvaltalainen majuri Matt Lewis (Charlton Heston), joka saapuu paikalle juuri tilanteen eskaloituessa. Elokuvan henkilöhahmot, kuten brittiläinen Sir Arthur Robinson (David Niven) ja venäläinen paronitar Natasha Ivanov (Ava Gardner), tuntuvat kaikki nyrjähtäneiltä, väärään paikkaan joutuneilta. Lewiskin kysyy toveriltaan, mitä me täällä oikeastaan teemme. Vaikka elokuva heroisoi monikansallisten länsimaisten joukkojen taistelua boksareita vastaan, elokuvasta henkii koloniaalisen kulttuurin väistämätön kriisi. 55 päivää Pekingissä ei ole Bronstonin parhaita tuotantoja, mikä johtunee monista käytännön vaikeuksista. Käsikirjoitus jäi epäselväksi, ja sitä yritettiin viime tingassa muuttaa. Ohjaaja Nicholas Ray sai sydänkohtauksen kesken kuvausten, ja apulaisohjaaja Andrew Marton joutui tarttumaan ohjaksiin.