Rakkautta ja bensiiniä (Drei von der Tankstelle, 1930) edustaa varhaista saksalaista äänielokuvaa. Se oli myös aikansa suosituimpia musiikkikomedioita, joka nähtiin tuoreeltaan Suomessa lokakuussa 1930. Suomi oli autoistunut 1920-luvulla nopeasti, mutta Rakkautta ja bensiiniä edusti varmaankin kokonaan toisenlaista sfääriä: lempi leiskuu ja bensiinin katku levittää suloisen urbaania tuoksuaan. Aiheeltaan elokuva on niin puhtaasti 1920-luvun modernin kulttuurin hedelmä kuin vain olla voi, mutta teemalla oli kantavuutta myöhemminkin. Suomessa nimeä Rakkautta ja bensiiniä käytettiin vuonna 1938 Ray Enrightin komedian Hard to Get nimenä. Saksassa taas Thielen komediasta valmistui vuonna 1955 uudelleenfilmatisointi, joka sai Suomessa nimen Kaunissäärinen nainen valehtelee... Ehkä bensiinin katkulla ei enää ollut myyntiä edistävää vaikutusta...
Rakkautta ja bensiiniä alkaa vauhdikkaasti. Kolme kaverusta, Willy (Willy Fritsch), Kurt (Oskar Karlweis) ja Hans (Heinz Rühmann), kurvailevat automobiilillaan. Vakavia teemoja ei juurikaan käsitellä, mutta lama-ajan ympäristössä on varmaankin ollut ymmärrettävää, että kaverukset ajautuvat vararikkoon. Niinpä he joutuvat myymään autonsa mutta ostavat tuota pikaa huoltoaseman ja ryhtyvät yrittäjiksi. Ystävyys rakoilee, kun kolmikko rakastuu samaan naiseen, Lilian Cossmanniin (Lilian Harvey). Loppua kohti meno hiukan hyytyy, ainakin minun makuuni, mutta operettimainen keveys pitää elokuvan hyvin koossa.
Rakkautta ja bensiiniä mainitaan usein saksalaisen elokuvan ensimmäisenä blockbusterina. Ja valtaisa menestys se olikin, niin kotimaassaan kuin ulkomailla. Suomeen komedia rantautui erityisen nopeasti, sillä kun Saksan ensi-ilta oli 15. syyskuuta, Suomeessa elokuva nähtiin jo 20. lokakuuta. Vasta myöhemmin samana vuonna elokuva esitettiin Tanskassa, Ranskassa, Hollannissa ja Itävallassa. Yhdysvaltain ensi-ilta koitti 19. kesäkuuta 1931 New Yorkissa. Elokuvan tähtiparista Lilian Harveystä ja Willy Fritschistä tuli saksalaisen äänielokuvan ehdoton lemmenpari. Kun Rakkautta ja bensiiniä -elokuvaa katselee, tuntuu operetin vaikutus varhaiseen äänikomediaan vahvalta. Olisi kiinnostavaa tutkia lähemmin operetin ja elokuvan suhdetta juuri Saksassa ja Itävallassa 1930-luvun alussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti