Paholaisen jousi (1946)

Gainsborough Pictures -yhtiö tuli Iso-Britanniassa tunnetuksi melodraamoista ja historiallisten aiheiden käsittelystä. Bernard Knowlesin ohjaama Paholaisen jousi (The Magic Bow, 1946) ei ole tunnetuimpia Gainsborough-elokuvia. Paholaisen jousi viittaa jo suomalaisen nimensä puolesta kohteeseensa, genovalaiseen viuluvirtuoosiin Niccolò Paganiniin (1782–1840), sillä Paganinin huhuttiin tehneen sopimuksen paholaisen kanssa. Suomalainen nimi johtaa kuitenkin lievästi harhaan, sillä tätä Paganiniin sitkeästi liitettyä ajatusta ei juurikaan käsitellä. Tai se tulee esiin vain yhdessä kohtauksessa yleisön epämääräisenä supatteluna. Alkuperäinen nimi The Magic Bow viittaa enemmänkin Paganinin suvereeniin taituruuteen, joka saa sitäkin enemmän sijaa elokuvassa.

Paholaisen jousi taipailee Paganinin elämäntarinaa lähinnä 1820-luvun horisontista, jolloin hänet tunnettiin pääasiassa Italiassa. Kronologia tosin pettää välillä, kun viitataan Paganinin konsertointiin Wienissä ja Münchenissä. Elokuva alkaa Genovasta, Paganinin kotikonnuilta. Keskiöön asettuu kuitenkin lemmentarina: Paganini (Stewart Granger) rakastuu palavasti Jeanne de Vermondiin (Phyllis Calvert), joka on kuitenkin sitoutunut upseeri Paul de la Rochelleen (Dennis Price). Samaan aikaan Bianchi (Jean Kent) on uskollinen Paganinille. Asetelma perustuu todennäköisesti lähtökohtana olleeseen Manuel Komroffin romaaniin, eikä se perustu tietoihin Paganinin elämänvaiheista. Bianchin hahmo on siinä mielessä oikeansuuntainen, että todellisuudessa Paganini sai lapsen, Achille-pojan, yhdessä laulaja Antonia Bianchin kanssa, mutta he eivät koskaan avioituneet. Sen sijaan Paholaisen jousi viittaa lopussa rakkaussuhteeseen nimenomaan Jeanne de Vermondin kanssa, ja poika jää syntymättä... Mutta elokuva kertookin siitä, mikä oli mahdollista eikä siitä, mitä tapahtui.

Stewart Granger tekee parhaansa genovalaisena viuluvirtuoosina ja käsittelee melko hyvin instrumenttiaan esimerkiksi alkupuolen salonkikohtauksessa, jossa yleisön välinpitämättömyys ärsyttää nuorta taiteilijaa. Viuluosuudet esitti Yehudi Menuhin, ja soitto on kautta linjan korvia hivelevää. Nautin erityisesti pitkistä konserttikohtauksista, joissa musiikki saa puhua puolestaan. Tätä katsoessa muistuu mieleen Suomenkin televisiossa 1970-luvulla esitetty RAI:n minisarja Paganinista, jossa viuluosuudet esitti Salvatore Accardo. Paganini on muutoinkin kiinnostanut elokuvantekijöitä. Tiettävästi ensimmäinen filmatisointi maagisesti viulistista tehtiin jo vuonna 1910.