Edellisen päivän Himalaja-teema jatkuu Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin draamalla Musta narsissi (Black Narcissus, 1947). Deborah Kerrin esittämä sisar Clodagh lähetetään johtamaan uuden nunnaluostarin perustamistyötä. Korkealle vuoristoon, etäälle maailmasta, vetäytyessään nunnat joutuvat kohtaamaan oman identiteettinsä, muistonsa, ennen muuta sisar Clodagh, jonka ajatukset lipsuvat kadonneeseen rakkaussuhteeseen. Kohti taivasta kohoavan luostarin ja alhaalla päilyvien laaksojen vastakkainasettelussa on lähes hitchcockmaista viittausta piilotajuntaan, tukahdutettuihin tunteisiin. Elokuvan nimi Musta narsissi viittaa parfyymiin, jonka huumaava tuoksu edustaa maailmallisuutta, sitä, josta nunnat ovat kieltäytyneet. Elokuvan lopussa luostarin tie on tullut päätökseen, ja nunnat joutuvat laskeutumaan Himalajan korkeuksista. Joidenkin tulkintojen mukaan Musta narsissi valmistui juuri samaan aikaan, kun Iso-Britannia vetäytyi Intiasta. Aikalaisten mielessä luostarin lakkauttaminen tulkittiin koloniaalisen kulttuurin päättymisen merkiksi. Asetelmastaan huolimatta Mustaa narsissia ei voi kutsua kolonialistiseksi elokuvaksi, tai ainakaan se ei ole sitä yksioikoisesti: toiseuden ja minuuden kohtaaminen on vuoropuhelua, vastavuoroista vaikutusta, ja elokuva tuntuu lopulta kunnioittavan sitä maailmaa, johon länsimaiset nunnat eivät koskaan voi päästä käsiksi.
12. huhtikuuta 2009
Musta narsissi (1947)
Edellisen päivän Himalaja-teema jatkuu Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin draamalla Musta narsissi (Black Narcissus, 1947). Deborah Kerrin esittämä sisar Clodagh lähetetään johtamaan uuden nunnaluostarin perustamistyötä. Korkealle vuoristoon, etäälle maailmasta, vetäytyessään nunnat joutuvat kohtaamaan oman identiteettinsä, muistonsa, ennen muuta sisar Clodagh, jonka ajatukset lipsuvat kadonneeseen rakkaussuhteeseen. Kohti taivasta kohoavan luostarin ja alhaalla päilyvien laaksojen vastakkainasettelussa on lähes hitchcockmaista viittausta piilotajuntaan, tukahdutettuihin tunteisiin. Elokuvan nimi Musta narsissi viittaa parfyymiin, jonka huumaava tuoksu edustaa maailmallisuutta, sitä, josta nunnat ovat kieltäytyneet. Elokuvan lopussa luostarin tie on tullut päätökseen, ja nunnat joutuvat laskeutumaan Himalajan korkeuksista. Joidenkin tulkintojen mukaan Musta narsissi valmistui juuri samaan aikaan, kun Iso-Britannia vetäytyi Intiasta. Aikalaisten mielessä luostarin lakkauttaminen tulkittiin koloniaalisen kulttuurin päättymisen merkiksi. Asetelmastaan huolimatta Mustaa narsissia ei voi kutsua kolonialistiseksi elokuvaksi, tai ainakaan se ei ole sitä yksioikoisesti: toiseuden ja minuuden kohtaaminen on vuoropuhelua, vastavuoroista vaikutusta, ja elokuva tuntuu lopulta kunnioittavan sitä maailmaa, johon länsimaiset nunnat eivät koskaan voi päästä käsiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mustassa narsississa on tosiaan jotain hitchcockmaista alitajunnan väreilyä. Ehkä selvin vertailukohta on Vertigo, joka on kaukana Mustan narsissin kolonialistisista teemoista, mutta jonka keskiössä on samanlainen 'itsetuhoisen päihtymyksen' teema, jota nunnakulttuuri itsekieltäymyksineen Himalajalla edustaa.
Kari K
Lähetä kommentti