Frank Capran Sininen kuu (Lost Horizon, 1937) perustui James Hiltonin neljä vuotta aiemmin julkaisemaan romaaniin. Kadonneen maailman teema oli noussut esille jo 1800-luvun viihekirjallisuudessa, jossa modernisaation vastavoimana luonnonmukaisen harmonian kuvattiin säilyneen salatussa laaksossa tai korkeiden vuorten rinteillä. Vuonna 1885 Sir H. Rider Haggard fantasioi vuonna Kuningas Salomonin kaivoksista ja vuonna 1933 James Hilton Himalajan vuorten kätköihin syntyneestä rauhan tyyssijasta, Shangri-Lasta. Frank Capran elokuva artikuloi jo alkumetreillään ”nykymaailman” hulluuden: länsimaat elävät sodan varjossa. Capran tulkinnassa brittidiplomaatti Robert Conway (Ronald Colman) kidnapataan tovereineen Kiinasta Himalajalle. Conway on jo jäämässä utopiayhteiskuntaan, joka lupaa jäsenilleen pitkän, rauhallisen elämän, mutta lopulta hän suostuu lähtemään veljensä Georgen (John Howard) mukana lumisen vuoriston poikki kohti länsimaita. Elokuvan lopussa Conway yrittää vimmaisesti palata takaisin kadotettuun maailmaan. Ehkäpä Conwayn hahmo on jonkinlainen metafora ihmisen pyrkimyksestä löytää tasapaino ja tavoitella saavuttamatonta. Itse asiassa parikymmentä vuotta myöhemmin juuri Ronald Colman sai tulkita ”ihmishenkeä” Irwin Allenin historiallisessa komediassa Ihminen ja paholainen (The Story of Mankind, 1957).Utooppisen Shangri-Lan kuvaus aiheutti Frank Capralle paljon päänvaivaa. Kohtauksessa, jossa Conway seuraa Sondra Bizet'tä (Jane Wyatt) luonnon helmaan, on samanlaista seksuaalista viritystä kuin Gustav Machatyn kohuelokuvassa Hurmio (Ekstase, 1933), joka oli vastikään esitetty Yhdysvalloissa. Sensuurikohun lisäksi Sininen kuu käsitteli poliittisesti arkanluonteista teemaa. Toisen maailmansodan jälkeen elokuvan utopiamaailman katsottiin muistuttavan kommunismia, ja lisäksi elokuavn kuva kiinalaisista oli hälyttävän myönteinen. Nyt Sinisestä kuusta on saatavilla restauroitu 132-minuuttinen versio, mutta osa kuvista on edelleen kateissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti