
Vaikka Kolbergin tavoitteena oli valaa uskoa ja saada katsojat uhrautumaan viimeiseen mieheen, tarinan mukaan tukikohta antatui pian ensi-illan jälkeen... Natsi-Saksan näytelmäelokuvatuotantoa kehystää jonkinlainen pahuuden aura, mutta lopultakin Kolberg edustaa samantapausta patriotismia kuin muutamat sota-ajan suomalaiset elokuvat. Se poikkeaa kuitenkin kahdessa suhteessa siitä, mitä kotimainen tuotanto on tarjonnut. Elokuva alkaa massiivisella kuorokohtauksella, joka nostaa hiukset pystyyn. Blut und Boden -henkinen jakso on tyrmäävä ja pelottava. Toinen häkellyttävä jakso on elokuvan lopetus, jossa nähdään Napoleonin joukkoja vastaan taistellut Kolbergin kaupunki raunioina. Kuvat tuntuvat yllättävän realistisilta vuoden 1945 tilanteessa. Eikö ensi-iltayleisö nähnyt yhteyttä nykyhetken hävitykseen? Olisiko osa yleisöstä sittenkin kysynyt, onko näissä uhrauksissa mitään mieltä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti