Tilasin Veit Harlanin Kolbergin (1945) tuoreen dvd-julkaisun Yhdysvalloista varta vasten elokuvakurssiani varten. Piti saada jokin harvinaisuus, ja sitä Kolberg ilman muuta on. Teos mainitaan elokuvahistorioissa "natsi-Saksan viimeisenä elokuvana", mutta aivan viimeinen se ei ilmeisesti ollut. Silti suureellisen spektaakkelin tekeminen siinä tilanteessa, kun valtakunta oli romahtamaisillaan, herättää ihmetystä. Harlan itse totesi muistelmissaan, että ilmeisesti Hitler ja Goebbels uskoivat voittoon enää unelmien maailmassa. Statisteina käytettiin sotilaita, joille olisi ollut käyttöä itärintamalla! Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 1945 Berliinissä, pommitusten välillä. Teos nähtiin myös La Rochellessa saksalaisten sukellusvenetukikohdassa. Vaikka Kolbergin tavoitteena oli valaa uskoa ja saada katsojat uhrautumaan viimeiseen mieheen, tarinan mukaan tukikohta antatui pian ensi-illan jälkeen... Natsi-Saksan näytelmäelokuvatuotantoa kehystää jonkinlainen pahuuden aura, mutta lopultakin Kolberg edustaa samantapausta patriotismia kuin muutamat sota-ajan suomalaiset elokuvat. Se poikkeaa kuitenkin kahdessa suhteessa siitä, mitä kotimainen tuotanto on tarjonnut. Elokuva alkaa massiivisella kuorokohtauksella, joka nostaa hiukset pystyyn. Blut und Boden -henkinen jakso on tyrmäävä ja pelottava. Toinen häkellyttävä jakso on elokuvan lopetus, jossa nähdään Napoleonin joukkoja vastaan taistellut Kolbergin kaupunki raunioina. Kuvat tuntuvat yllättävän realistisilta vuoden 1945 tilanteessa. Eikö ensi-iltayleisö nähnyt yhteyttä nykyhetken hävitykseen? Olisiko osa yleisöstä sittenkin kysynyt, onko näissä uhrauksissa mitään mieltä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti