En nähnyt Wolfgang Beckerin elokuvaa Goodbye Lenin (2003) silloin, kun se oli elokuvateattereissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aluksi olin epäileväinen ja vähän kriittinenkin, mutta mitä pidemmälle elokuva eteni, sen paremmalta tuntui. Ehkä vastusteluuni vaikutti se, että olin näkevinäni Wolfgang Beckerin tyylissä Amelien suosion kalastelua. Nostalginen Berliini-elokuva oli saanut selvästi vaikutteita Ameliestä: komediallisuus, visuaalinen tyylittely, nopeutettujen jaksojen käyttäminen - ja tietysti musiikki.
Yhteydet loksahtivat lopullisesti kohtauksessa, jossa Alex (Daniel Brühl) kumppaneineen lähtee viemään muistinsa menettänyttä äitiä datsalle. Taustalle helähtää Amelien musiikkia. Vasta myöhemmin huomasin, että myös Goodbye Leninin musiikki on Yann Tiersenin käsialaa. Tiersen on vain käyttänyt hyväkseen aiemmin säveltämäänsä aineistoa. Kun pääsin eroon esteettisen laskelmoinnin pohtimiselta, oli helpompaa antautua mukaan. Pidin erittäin paljon lopetuksesta, utooppisesta kuvitelmasta siitä, mitä DDR olisi voinut olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti