Busy Bodies (1933)

Taas kerran katsoimme Lloyd Frenchin ohjaaman ja Hal Roachin tuottaman 20-minuuttisen komedian Busy Bodies (1933), johon ei kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Vaikka Stan Laurelin ja Oliver Hardyn komediat muuttuivatkin mykkäkaudelta äänielokuvaan tultaessa paljon, kesympään suuntaan, nämä varhaiset äänielokuvat ovat absurdin kekseliäitä. Busy Bodies alkaa mahtavilla äänellisillä kokeiluilla: Stan ja Ollie ajavat autolla taustamusiikin soidessa, kunnes ilmenee, että musiikki onkin tarinamaailmassa syntynyttä: konepellin alla on gramofoni, jota Stan käy välillä veivaamassa. Leikittely ääniteknologialla jatkuu, kun kaverukset saapuvat työpaikalleen puuverstaalle. Peräjälkeen elokuva vyöryttää esiin mitä erilaisimpia työkalujen ääniä.

Busy Bodies huipentuu, kun Stan ja Ollie aloittavat työskentelynsä ikkunankehyksen ja höyläpenkin ääressä. Kaikki keinot nauruhermojen virittämiseksi ovat käytössä: aluksi slow burn, pitkitetyt kohtaukset ja merkitsevät tauot, sitten tit for tat, jossa tapahtumaketju vähitellen paisuu mahdottomaksi. Samaan tapaan kuin elokuvassa County Hospital (1932) tässäkin elokuvassa on ällistyttävä taite: kun sairaalaelokuvassa lääkäri keikahtaa yhtäkkiä ulos ikkunasta, tässä elokuvassa Ollie syöksyy verstaan koneistoon, jonka tehtävä on ilmeisesti puhaltaa sahanpurua ulos. Huh!