Viidennen kolonnan mies (Saboteur, 1942)

Alfred Hitchcockin Viidennen kolonnan mies (Saboteur, 1942) kuuluu niihin elokuviin, jotka voi katsoa säännöllisesti. Tosin nyt edellisestä katsomisesta on kulunut jo aikaa. Viidennen kolonnan mies on vakoilutarina ja film noir ja tuntuu Hitchcockin uralla viittaavan sekä eteen että taakse. Se valmistui vedenjakajalla siinä mielessä, että Hitchcock oli siirtynyt Hollywoodiin vuonna 1939. Viidennen kolonnan miestä voi katsoa myös sotapropagandana, sillä se syntyi toisen maailmansodan keskellä. Vakoilu ja vieraan vallan salaperäinen myyräntyö on osa 1900-lukulaista mielikuvitusmaailmaa, ja epäilemättä Hitchcock sai paljon vaikutteita John Buchanin romaanista 39 askelta, josta hän myös teki elokuvan. Elokuvaa katsellessa jäin miettimään ranskalaisperäistä sanaa Saboteur, joka tulee englannin kieleen sanasta sabotage. Tiettävästi sabotagesta alettiin ranskankielisessä kirjallisuudessa puhua 1800-luvun alussa, vallankumousten aikakaudella. Mikäli Googlen Ngram -palveluun on uskomista, vasta 1900-luku on englanninkielisessä kirjallisuudessa ollut sabotaasien, tahallisen vahingonteon ja varsinkin vieraan vallan hämäräpuuhien, aikakausi.

Viidennen kolonnan mies muistuttaa Hitchcockin aiempaa elokuvaan 39 askelta (39 Steps, 1935), jonka päähenkilö joutuu sekä vieraan vallan vakoilijoiden että oman maan vieranomaisten puristukseen. Viidennen kolonnan miehessä päähenkilö on lentokonetehtaan työläinen Barry Kane (Robert Cummings), jonka työpaikalla tapahtuu sabotaasi ja joka itse joutuu epäilyksenalaiseksi. Kane ymmärtää, että ratkaisun avain on mystinen Fry (Norman Lloyd). Kiinnostavaa elokuvassa on sen yhteiskunnallinen sävy. Päähenkilö on työmies, joka matkallaan saa tukea muilta vähäosaisilta, sokealta mieheltä, kuorma-auton kuljettajalta ja sirkuskaravaanin marginaalissa eläviltä vähemmistöiltä. Tämän kaiken vastakohtana on yläluokkainen Charles Tobin (Otto Kruger), joka on sabotaasitoiminnan takapiru.

Viidennen kolonnan miehen loppukohtaus on tuttuakin tutumpi. Kaikista maailman paikoista Fry pakenee Vapaudenpatsaalle. Pat (Priscilla Lane) viivyttää Fryta, jotta Kane ehtii paikalle. Jostakin syystä viranomaiset etenevät kuin täi tervassa, ja päähenkilö saa lopulta mahdollisuuden osoittaa oikeamielisyyttään. Tosin Fryn hiha repeää, ja vakooja saa symbolisen rangaistuksensa. Loppukohtaus tuo mieleen Hitchcockin Vaarallisen romanssin (North by Northwest, 1959), jossa ratkaisuhetket sijoittuvat Mount Rushmoren huipulle. Pitäisi joskus laskea, kuinka moni elokuva oikeastaan huipentuu historiallisen monumentin äärellä.