Hirviön kutsu (A Monster Calls, 2016)

Juan Antonio Garcia Bayonan fantasiaelokuva Hirviön kutsu (A Monster Calls, 2016) perustuu Patrick Nessin samannimiseen romaaniin vuodelta 2011. Ness on ollut mukana projektissa sekä käsikirjoittajana että tuottajana. Espanjalais-yhdysvaltalais-brittiläisenä tuotantona valmistunut teos kertoo 13-vuotiaasta Conor O'Malleysta (Lewis MacDougall), jonka äiti (Felicity Jones) on kuolemassa syöpään. Dramaan liittyvät myös isoäiti (Sigourney Weaver), jonka luokse Conorin odotetaan muuttavan, sekä Conorin isä (Toby Kebbell), joka on muuttanut Yhdysvaltoihin. Elokuva alkaa painajaisella, jossa äidin menettämisen tuska konkretisoituu: kirkko ja hautausmaa romahtavat maan uumeniin, ja Conor yrittää estää äitiään syöksymästä kuiluun. Vaikeita teemoja elokuvaan punoutuu vielä lisääkin, sillä Conor on koulukiusattu, ja kaiken lisäksi isä asuu kaukana. Tämän rinnalla kulkee tarina luovuudesta, sillä äiti on taitava piirtäjä ja Conor pyrkii myös ilmaisemaan tunteitaan kuvina. Ankarien tapahtumien rinnalle rakentuu toinen todellisuus, jossa puuhirviö (Liam Neeson) tulee kertomaan Conorille kolme tarinaa. Neljännen Conor saisi kertoa itse.

Bayona on tiettävästi Quillermo del Toron elokuvien perillinen, ja mieleen nouseekin erityisesti hyytävä Pan's Labyrinth (El Laberinto del Fauno, 2006), jonka päähenkilön Ofelian äiti on mennyt naimisiin sadistisen upseerin kanssa ja jossa fantasia ei todellakaan tarjoa pakoa todellisuudesta. Pakoa ei ole tarjolla Hirviön kutsussakaan, mutta tarina on inhimillinen ja kuoleman hyväksymisessään lohdullinen. Del Toron lisäksi mieleen tulevat Victor Ericen ja Carlos Sauran elokuvat. Saurasta muistuttaa Geraldine Chaplinin pieni rooli koulun rehtorina. Hirviön kutsussa minua viehätti sen fantasian monimuotoisuus: puuhirviön ohella mielikuvitusta ruokkivat piirrokset. Kaiken lisäksi puuhirviön kahta tarinaa on kuvattu laajojen animaatiojaksojen avulla. Pidin myös pienoismallien käytöstä (romahtava hautausmaa), joka tarjoaa  tietokoneanimaatioiden turruttamalle katsojalle paluun menneiden vuosikymmenien elokuvalliseen sadunomaisuuteen.