6. tammikuuta 2018

Punaparta 7–9

Ryhdyin viime kesänä lukemaan laajemmin Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier’n klassista sarjakuvaa Punaparta (Barbe-Rouge), jota Hubinon piirsi vuodesta 1959 vuoteen 1974. Pilote-lehden sivuilla ensiaskeleensa ottaneesta seikkailusta tuli 18 albumin kokonaisuus. Hubinonin jälkeen Punaparran seikkailut jatkuivat muiden piirtäjien tulkitsemana. Saagan varsinainen moottori oli käsikirjoittaja Charlier, joka jatkoi uskollisesti sarjaa kuolemaansa (1989) asti. Viime kesänä luin suomennetun ensimmäisen integraalin ja jatkoin sitten saksannoksilla. Tulipahan saksankielinen merirosvosanasto tutuksi! Edellinen lukemani tarina oli Les Révoltés de l’Océane, joka alun perin ilmestyi vuonna 1965 ja jossa seurattiin Ericin vaiheita kaleeriorjana. Tarina päättyi Ericin ja muiden orjien armahdukseen. Seitsemäs albumi Le Vaisseau Fantôme (”Aavelaiva”, 1966) palaa alkulähteille, Karibianmeren merirosvojen pariin. Samalla fokus siirtyy Ericistä Punapartaan. Sarjan hienous on siinä, miten se yhdistää ranskalaisen kirjallisuuden aineksia – Chateaubriandista Dumas’han – Hollywoodin seikkailuelokuvien perinteisiin. Tällä akselilla Le Vaisseau Fantôme siirtyy merirosvoelokuvien maailmaan: jo ensimmäisillä sivuilla selviää, että juonen ytimessä on legendaarisen merirosvon, tai oikeastaan kaapparin, Henry Morganiin (1635–1688) aarre, jota Punaparta ryhtyy jäljittämään. Kertomuksen alku vaikuttaa liiankin kliseiseltä, sillä Punaparran joukoissa on omaa etuaan ajava kapinallinen, Morales, joka – kuinkas muuten – haluaa aarteen itselleen. Charlier onnistuu kuitenkin tuomaan tarinaan yllätyksellisyyttä, sillä Punaparta päättääkin pitää kiinni entisestä suunnitelmastaan ja lähtee metsästämään kultasaalista Vera Cruzista.

Kaksiosainen kertomus jatkuu albumissa L’Île de l’homme mort (1967), jonka voisi suomentaa Pääkallosaari. Jo edellisen osan lopussa Charlier käänsi tarinan yllättäen takaisin Ericiin, sillä Morales oli pettänyt Punaparran Vera Cruzissa ja jättänyt hänet yksin. Pääkallosaaren alussa on oletus, että Punaparta on kuollut. Baba ja Kolmijalka ovat noutaneet Ericin Saint-Malosta etsimään aarretta, jonka pitäisi olla jossakin Tulimaan rannikolla. Kolmijalka on tatuoinut kartan Baban rintaan varmistaakseen, että kartta säilyy oikeissa käsissä. Silti saarta ei tahdo löytyä. Hubinonin piirrosjälki on tässäkin albumissa erinomaista, ja Ericin johdolla suoritettu tutkimusmatka toimii hienosti. Aarre löytyy lopulta, mutta Morales on päässyt jäljille ja onnistuu yllättämään. Tässä vaiheessa Charlier palauttaa Punaparran tarinaan. Kuin ihmeenomaisesti Punaparta on onnistunut välttämään kuolemaan ja kokoamaan itselleen uudelleen miehistön. Tällä erää tarina päättyy, mutta vieläkään Punaparran ja Ericin tiet eivät yhdy. Eric ei suostu merirosvon uralle.

Le Piège espagnol (”Espanjalainen ansa”, 1968) aloittaa uuden seikkailun mutta seuraa Punaparran sijaan Ericin jalanjälkiä. Tosin albumin alussa Espanjan varakuningas pohtii, jälleen kerran, miten saisi Karibian kauhun taltutettua ja mieleen tulee hänen ottopoikansa. Samaan aikaan Eric on luotsaamassa uutta alustaan Marie-Galantea Floridan rannikolla, kun myrsky yltyy. Kurimuksen keskeltä löytyy merihädässä oleva espanjalainen alus, joka kuljettaa Espanjan varakuninkaan tytärtä Dolorèsia. Eric pelastaa neidon, joka pyytää kyytiä Cartagenaan. Tässä kohtaa saagaa, yhdeksännen albumin kohdalla, ei voi olla ajattelematta, miten voimakkaasti Punaparta-sarja on miesten maailma. Naisia on tähän asti ollut äärimmäisen vähän, ei itsenäisinä toimijoita eikä edes sivurooleissa. Ericin ja Dolorèsin kohtaamisessa romanttinen mahdollisuus on lähellä, mutta sitä Charlier ei hyödynnä. Tässä suhteessa sarja poikkeaa merkittävästi Hollywoodin seikkailuelokuvista, joissa romanttinen juonne oli aina tavalla tai toisella mukana. Silti Le Piège espagnol antaa tärkeän roolin niin Dolorèsille kuin hänen palvelijalleen Inèsillekin: Eric jää varakuninkaan ansaan ja joutuu tyrmään, josta hän lopulta vapautuu vain sen ansiosta, että Dolorès ja Inès ovat uskaltaneet nousta varakuningasta vastaan. Albumin lopussa Eric, Kolmijalka ja Baba purjehtivat vapauteen, mutta tarina jää vielä avoimeksi.

Kaiken kaikkiaan Hubinonin ja Charlier’n kädenjälki on kauttaaltaan tasokasta. Harmi, että suomeksi on julkaistu vain integraalin ensimmäinen osa. Toivottavasti joku suomalainen sarjakuvakustanaja jatkaa julkaisemista.

Ei kommentteja: