Onnellinen ministeri (1941)

Onnellinen ministeri (1941) on Toivo Särkän onnistuneimpia ja luistavimpia ohjauksia, vaikkei se valmistunutkaan onnellisten tähtien alla. Jatkosodan alku keskeytti kuvaukset kesällä 1941, ja kun filmaukset jälleen alkoivat, kuvaajakin vaihtui. Elokuvan taustana oli saksalainen näytelmä vuodelta 1927, Fred Hallerin ja Bruno Englerin musiikkipitoinen Das Ministerium ist beleidigt, josta Saksassa tehtiin tv-elokuva vasta 50-luvulla ja Hollannissa 60-luvulla. Turo Kartto suomensi näytelmän nimellä Ministeriötä on loukattu ja siirsi samalla tapahtumat Pariisista Helsinkiin. Lieneekö tässä syy, että Onnellisessa ministerissäkin on näkevinään ranskalaista henkeä, varsinkin laitakaupungin romantisoinnissa, Marcel Carné -henkisessä ”Keskiyön kahvilassa”, puhumattakaan päähenkilön Margit Helleheimon alias Baby Peggyn (Birgit Kronström) Edith Piaf -henkisistä asusteista, vaikka ne elokuvassa ovatkin fiktiivisen Sörkän laitamilta.

SF:n oivallus on ollut uuden musiikin tuottaminen tarinaa varten, tai ehkäpä se on ollut helpoin ja halvin ratkaisu. Onnellisen ministerin sävelsi George de Godzinsky, joka oli aiemmin toteuttanut Suomi-Filmille Hollywood-tyylisen musikaalin Poretta eli keisarin uudet pisteet (1941), ohjaajana Ilmari Unho. Onnellisen ministerin musiikkinumerot, ”Mainostoimistolaulu”, ”Raitiovaunulla” ja ”Katupoikien laulu” ovat suomalaisia klassikoita.

Onnellisen ministerin keskiössä on 20-lukuhenkisesti modernia elämäntapaa edustava mainostoimisto, nimeltään Original. Sen pomona on Bruno Benjamin Blomster (Toppo Elonperä), joka on palkannut taiteilija Kalevi Karin (Tauno Palo) tekemään alusvaatemainoksen. Kohta rohkea juliste kiertää kaupunkia ja iskulause ”Koru-kerrasto on naisen paras koru” on kaikkien huulilla. Valitettavasti mainosjulisteeseen on sattumalta tullut Suomen hallituksen ministerin Helleheimon, entisen af Hellmanin (Sven Relander) tyttären Margitin (Birgit Kronström) kuva. Asetelma muistuttaa Willi Forstin elokuvaa Naamiaiset (Maskerade, 1934), jossa seurapiirineitoa kuvaava rohkea kuva päätyy vahingossa wieniläiseen karnevaalilehteen.

Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa suomenruotsalaisuutta ei yleensä juuri kuvata, ja siihen nähden, että Suomi on kaksikielinen maa, molempia kotimaisia kuulee vain harvoin Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa. Onnellinen ministeri on poikkeus. Kotioloissa mininsteri ja hänen tyttärensä vaihtavat muutaman repliikin ruotsiksi, mikä tuntuu vapauttavalta. Samalla Birgit Kronström ja Sven Relander pääsevät puhumaan äidinkieltään. Itse asiassa Kronström oli juuri loka-marraskuussa esittänyt saksalaisen alkuperäisnäytelmän pääroolia Svenska Teaternissa.

Kiinnostavaa on myös Onnellisen ministerin poliittinen kommentointi. Kritiikkiä tulee farssin yksinoikeudella, kuten: ”Te olette aasi. Teillä on suunnattomat mahdollisuudet puolue-elämässä.” Lopussa ministeri huokaisee, että hän on skandaalin kautta onnistunut katkaisemaan ”kahleet, jotka sitoivat minut määrätynlaiseen vanhoillisuuteen”.

Arvattavaksi jää, miten Onnellinen ministeri ja saksalainen alkuperäisnäytelmä tulkittiin jatkosodan keskellä. Näytelmä oli suosittu, mistä kertoo sekin, että Urho Kekkonen kävi sitä katsomassa Koiton näyttämöllä joulukuussa 1941, vähän ennen Onnellisen ministerin ensi-iltaa. Kekkonen kirjoitti taskukalenteriinsa 7. joulukuuta: ”Päivän kotosalla. Hurja lumipyry. Illalla Sylvin kera Koitossa: ministeriötä on loukattu. Japani on aloittanut sodan Yhdysvaltoja vastaan.”