Seitsemän rohkeaa miestä (1960)

Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960) on siitä erikoinen elokuva, että Hollywood-tuotannon lähtökohtana oli japanilainen teos, Akira Kurosawan vuonna 1954 valmistunut Seitsemän samuraita. John Sturgesin ohjaama lännenspektaakkeli näytti suuntaa italowesternille - ainakin siinä mielessä, että Sergio Leonen läpimurto Kourallinen dollareita (Per un pugno di dollari, 1964) perustui niin ikään Kurosawan samuraielokuvaan, Yojimboon. Kurosawa puolestaan oli saanut inspiraatiota amerikkalaisista lännenfilmeistä.

Tieto Kurosawa-yhteydestä ei voi olla vaikuttamatta siihen tapaan, jolla Seitsemää rohkeaa miestä katsoo. Kun Seitsemässä samuraissa ryhmän kokoaminen tuntuu pitkältä ja sitä kannattelevat kiertelevien samuraiden erilaiset luonteenpiirteet, ryhmän sisäinen dynamiikka, Hollywood-tulkinnassa ajautuu melkein väistämättä odottamaan, kuka elokuvan tähtisikermästä seuraavaksi astuu esiin. Chris Adamsin roolia tulkitsee Yul Brynner, Vladivostokissa vuonna 1920 syntynyt näyttelijä, jonka tähtikuvassa oli ripaus kuninkaallista glamouria. Hänhän oli ehtinyt näytellä Siamin hallitsijaa, faarao Ramsesia ja kuningas Salomoa. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Steve McQueen, Charles Bronson, James Coburn ja Robert Vaughn. Kiinnostava näyttelijävalinta on saksalainen Horst Buchholtz, jonka haasteellinen tehtävä on piirtää Toshiro Mifunen alkuperäisversioon tekemä nuoren innokkaan taistelijan rooli. Buchholtzin tulkinta on hillitympi mutta vakuuttava.

Seitsemän rohkean miehen näyttelijäkaarti liittyy epäilemättä siihen megalomaniaan, jolla Hollywood taisteli yleisöstä hankalassa markkinatilanteessa. Yksi ratkaisu oli tarjota useita nimekkäitä tähtiä yhtäaikaa. Hollywoodin tuotantoyhtiöt olivat ajautuneet kriisiin, television suosio laski elokuvissakäyntien määrää vuosi vuodelta ja eurooppalainen elokuva oli aloittanut nousunsa.

Ohjaaja John Sturges oli tullut jo 1950-luvulla tunnetuksi sellaisista napakoista westerneistän kuin Kuudes mies (Backlash, 1956), Kuolemanloukku O.K. Corral (Gunfight at the O.K. Corral, 1957) ja Viimeinen juna Gun Hillistä (Last Train from Gun Hill, 1958). Seitsemässä rohkeassa miehessä hän onnistuu erittäin hyvin, ja tarinan mukaan Akira Kurosawa - vanhana western-harrastajana - kiitti ohjaajaa sujuvasta lopputuloksesta. Sturgesin elokuvassa on paljon samaa henkeä kuin Kurosawallakin, mutta japanilainen loppuratkaisu on kirpeämpi: maatyöläisten laulu riisipellolla on katkera muistutus samuraiden aikakauden päättymisestä. Seitsemässä rohkeassa miehessä Yul Brynnerin ja Steve McQueenin katoaminen horisonttiin on enemmän sukua klassisen lännenelokuvan nostalgialle.

Sturgesin elokuva ei ollut vain yhdentekevä remake: se saavutti laajan kansainvälisen suosion, joka niveltyi vähitellen 1960-luvulla orastavaan eksploitaatioelokuvaan. Elokuva sai kolme jatko-osaa, Burt Kennedyn ohjaaman 7 rohkean paluu (Return of the Seven, 1966), jossa Yul Brynner oli vielä mukana, Paul Wendkosin 7 rohkeaa ratsastaa jälleen (Guns of the Magnificent Seven, 1969), jossa Chris Adamsin rooliin oli pestattu George Kennedy, ja viimein George McCowanin 7 rohkean kosto (The Magnificent Seven Ride!, 1972), jonka spagettiwestern-henkisyyden takeena virnistelee uusi "Chris", Lee van Cleef.

Muuten: Seitsemässä rohkeassa miehessä kannattaa kuunnella Elmer Bernstenin mehevää musiikkia.