Batman: Yön ritari

Frank Millerin käsikirjoittama ja piirtämä ja Lynn Varleyn värittämä neliosainen Batman: Yön ritari (Batman: The Dark Knight Returns, 1986) oli ilmestyessään käänteentekevä supersankarisarjakuva. Se toi tummia sävyjä Bob Kanen aloittamaan Batman-perinteeseen ja viime kädessä koko supersankariuden kulttuuriin. Samalla Millerin luomus oli uutta luova tarinankuljetukseltaan ja piirrostyyliltään. Luin nyt heinäkuun viime päivinä DC Comicsin vuonna 2015 julkaiseman integraalin. Edellisen kerran olen lukenut tarinan silloin, kun se ilmestyi Batman-sarjakuvalehden neljänä numerona vuonna 1987. Nuo lehdet ovat yhä tallessa, vaikkakaan en nyt päässyt versioita tarkemmin vertailemaan. Joka tapauksessa huomaan, että vuonna 1987 minun oli helppo seurata tarinan kulkua, mutta ehkä olen niin 2000-luvun mainstream-tarinankerronnan kontaminoima, että tällä kertaa piti turvautua välillä wikipedian juoniselostukseen, että ymmärsin kaikki käänteet. En ollenkaan muista, että olisin näin kokenut 80-luvulla. Millerin käsikirjoitus pirstoutuu ja limittyy todella huikeasti. Erityisesti median jatkuvat interventiot tarinaan jäävät mieleen. Gotham Cityssä eletään television ja julkkiskulttuurin syövereissä, eikä mikään yhteiskunnan ilmiö vältä median tuottamia vastakkainasetteluja.

Yön ritaria lukiessa tuntuu, että se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Gotham Cityn media lietsoo populismia, ja mitä erilaisimmat käsitykset näyttävät risteilevän julkisuudessa. Sarjakuvan alussa Batman palaa pitkän poissaolon jälkeen taistelemaan rikollisuutta vastaan ja kamppailee väkivaltaisen elämän tuottamia traumoja vastaan. Rikollisuus ja korruptio rehottavat, ja Batmanin on selvästikin vaikea taistella yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa vastaan. Julkisuudessa kyseenalaistetaan koko sankarin olemassaolo. Julkkispsykologi esittää, että yhteiskunnan välivaltaisuus on päinvastoin nimenomaan Batmanin syytä, sillä turvautuessaan väkivaltaan hän inspiroi nuorempaa polvea. Millerin visiossa on melkein profeetallisuutta jaksossa, jossa lentokone törmää Gotham Cityn kaksoistorniin. Samalla toki sarjakuva on oman aikansa tuote, kuten kaikki kulttuurintuotteet. Se syntyi Ronald Reaganin presidenttikaudella, kylmän sodan maailmassa. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain jännite on kiristynyt, ja Neuvostoliitto hairahtuu käyttämään ydinasetta, mutta Teräsmies ilmaantuu estämään aikeet ja ohjaa ohjuksen erämaahan. Tilanne on kiinnostava, ja Miller tuo mukaan myös ympäristöllisen näkökulman kertoessaan, ettei erämaakaan ole vailla elämää. Teräsmies toteaa: ”Minun planeettaani ei voi koskea tuhoamatta jotakin arvokasta.”